Ummikko ulkomailla

Kirjoitetaanpas sellainen oikein mukava ja mansikkapullan tuoksuinen ensimmäinen postaus, jolla aloitetaan maailmanhistorian aktiivisin, viihdyttävin, informatiivisin ja kantaaottavin vaihtoblogi.

Tai kirjoitetaan nyt vaan.

Finnair laskeutui eilisiltana lauantaina ajallaan Budapest Ferenc Liszt:n kentälle ja bussi+metro-yhdistelmällä sain kikkailtua itseni kivuttomasti hotellille. Koska olin intissä ilmatorjuntamiehiä eli 100% suklaasta tehty, niin majoitusvalinta ensimmäiseksi viikonlopuksi oli vallan kelpo neljän tähden persoonaton ketjuhotelli Eurostars. Ajaa asiansa 50€:n yöhinnalla, joten tarvinnee käydä kysymässä hyvää majoitustarjousta viidelle kuukaudelle. Toki katsoin myös mukavan porttikongin ja pari pahvilaatikkoa tuosta hotellin vierestä valmiiksi. Rahat loppuvat kuitenkin viimeistään ensi viikon lopulla.

Sunnuntaina aloitin välittömästi uuden paremman elämän ja päätin lenkkeillä Gellértin, 140m Tonavan pinnasta kohoavan kukkulan huipulle. Ensimmäisten 50 rapun jälkeen koin myös hyväksi ajatukseksi vain ihailla maisemia ja ottaa pari kuvaa pilvisestä Budapestistä. Jalat kun eivät tienneet, kuinka suhtautua tällaiseen äkilliseen liikuntasuoritteeseen.

2016-01-31 14.48.40.jpg
Kliseebingon ensimmäinen ruutu rastitettu. Takana Tonava ja silmien alla orastavat porttilat.

Illalla suuntasin Bors GasztroBáriin (kiitos suosituksesta Riku ja Antti), jossa tarjotaan katuruokaa konseptilla lämmin keitto ja sen jälkeen lämmin patonki. Täydet pisteet ravintolalle etenkin tunnelmasta, noin 15m² asiakastilaan mahtui vähintään 20 ihmistä ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä. Epäilisin, että keitossa oli soseutettua maa-artisokkaa sekä juustonpaloja, ja patongin välissä ainakin pekonia ja maustemakkaraa. Hintaa vatsan täyttävälle setille tuli 1190Ft eli vajaat 4 euroa.

Ruokailun jälkeen käväisin pitkällä vehnäpirtelöllä viereisessä Szimpla Kert -rauniobaarissa (taas kiitos vihjeestä Riku&Antti). Szimpla on monesti listattu kaupungin parhaaksi baariksi eikä suotta. Paikan sisustus seikkaili jossain häiriintyneen ja psykedeelisen välimaastossa. 0,5l vehnäoluen hinta noin 2 euroa, eli juuri ja juuri budjetin sisällä.

Huomenna alkaa kämpän metsästys, sitä kun en vielä ole saanut aikaiseksi hommata.

Jaa niin, kuvista tuli heti pikkusiskolta sanomista. Olisi järkkärillä pitänyt ottaa. Olin juoksemassa, enkä kuvaamassa.

Follow my blog with Bloglovin

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ummikko ulkomailla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s