Újpest

En niin tiedä ton veden terveysvaikutuksista, mutta erektion huomaa ainakin olevan kunnossa.

Torstaina alkoi vierailijaralli, kun Henkka, lapsuudenkaveri vuodesta -99, löysi tiensä viikonlopuksi Budapestiin. Perjantai oli totutusti kylpypäivä ja kohteena turistien keskuudessa suosituin, eli Gellertin kylpylä. 15 euron sisäänpääsymaksusta on pakko todeta sen verran, että Széchenyin kylpylässä saa paremmin vastinetta rahoilleen, vaikkei tuoltakaan varsinaisesti mitään puuttunut. Kaikkea oli vaan vähemmän. Kuitenkin aurinko paistoi mukavasti ulkoaltaaseen ja kolme tuntia meni nopeasti.

2016-02-26 19.40.27
Perjantai-illan jumpat Géllertinvuoren huipulle.

 

Koska arvon vieras oli jo kerran käynyt Budapestissä ja nähnyt suunnilleen kaikki pakolliset paikat, voitiin matkasuunnitelmassa hieman irrotella. Lauantaina lähdettiin kohti suurta tuntematonta Pohjois-Budapestiä eli Újpestiä. Agendana oli mikäs muukaan kuin jalkapallo, tällä kertaa kohtasivat OTB-liigan toisena ja kolmantena majailleet Újpest ja Debreceniläinen DVSC.

2016-02-27 13.22.18.jpg
Ujpestin nähtävyydet rajoittuivat näihin kirjaimiin, vasemmalla olevaan kaupungintaloon, sekä sen takana olevaan kauppahalliin. Toki paljoa ei Ujpestiltä odotettukaan. Onhan työläiskaupunginosa aikanaan rakennettu teollisuuden tarpeita palvelemaan.
2016-02-27 14.09.02
Eläinpuisto mallia Ujpest. Rojuläjien ja hökkelien seassa kukkoa, vuohta, lammasta ym. Kukin tyylillään.

Stadionille pääsy aiheutti suuria ongelmia, sillä poliisi oli suluttanut ottelun vuoksi sinne menevät tiet niin, että saimme kävellä useamman kilometrin ennen kuin löysimme oikean sisäänmenoportin. Lippushow meinasi viedä loputkin mehut miehistä, sillä lippuja saimme jonottaa tunnin ajan (stadionilla 6 lipputiskiä), ja peliä oli pelailtu noin 30min, ennen kuin pääsimme katsomoon. Valitsemamme kassa ei tietenkään osannut sanaakaan englantia, mutta löimme passit ja rahat tiskiin ja liput saatiin kouraan ilman Ferencvárosin kaltaista kannattajakorttipelleilyä. Lippu fanikatsomoon oli 1900Ft kpl (6 €) ja kaljaa lipitettiin 400Ft:lla (1,3 €) per muki.

Tunnelma pelissä oli jälleen kerran korkealla, siitä pitivät huolen Újpestin kannattajat. Pieni videokooste kertonee enemmän.

Ensimmäisen puolikkaan lopulla DVSC sai kalasteltua rankkarin ja 0-1 johdon. Toisella puolikkaalla Újpest kuitenkin hallitsi ja sai pelitapahtumiin nähden oikeutetun rankkarin ja sitä kautta tasoitusmaalin. Peli myös päättyi näihin lukemiin. Tuo tasoitusmaali myös videolla.

Koska viikonloppuna oli taas syöty liian hyvin esimerkiksi CsigassaBorsissaIl Terzo Cerchiossa (kiitos Antti) ja Jelen Bisztróssa (ja Riku), painettiin sunnuntaina hölkälle Margitin saaren ympäri. Hyvät urheilusuoritukset palkittiin vielä pizzoilla ja isoilla tuopeilla Oinoksessa. Huh, nyt ehtii lepäämään pari päivää koulussa ennen seuraavia hostattavia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s