Viikonloppumatka Berliiniin

Koska olen aina ollut viimeisen päälle kaikkien trendien aallonharjalla, päätin tehdä muodikkaan viikonloppumatkan Berliiniin tutustumaan kaupungin monivivahteseen, urbaaniin ja boheemiin kulttuuriin. Tai oikeasti halusin vain mennä katsomaan jalkapalloa eikä muulla ollut niin väliä, pienet on marginaalit.

Airberlinin aikataulut meni aikas loistavasti, sillä lento oli Berliinissä perjantaina klo 12 ja kone takaisin Budapestiin lähti sunnuntaina klo 21.30. Siis lähes kolme päivää aikaa vaeltaa vailla päämäärää, ei huono. Ainoa kunnon suunnitelma kun oli tuo Hertha BSC vs. Bayern München. Hintapolitiikka menopaluulennosta oli 100 € tienoilla, joten rahaa jäi vielä mukavasti kaljaankin. Lisämaininnat vielä airberlinin stuertille, joka jakoi silmää iskien suklaasydämet koneesta poistuessa, sekä Tegelin lentokentälle, joka toi mieleen kotoisan Tampere-Pirkkalan kentän ja Suoran ala-asteen edesmenneen viipale-koulun.

Kentältä otin bussin Alexanderplatzille ja siitä heti ensimmäistä huurteista ja lounasta etsimään. Hackescher Marktilta löytyi The Bird Express-niminen ravintola ja sieltä perushyvä burgeri. Majoitusvalinta oli viikonlopun trenditeemaa mukaellen ONE80° Hostel, joka oli brändätty nuorille bilehostelliksi. Bileitä hostellista ei kuitenkaan onneksi löytynyt. Hinta 6 hengen dormissa oli kahdelta yöltä 70 € sisältäen aamupalan, joka nyt on hostellista melkoisesti, mutta sijainti oli huippu, vain parisataa metriä Alexanderplatzilta. Huonekavereina oli ainakin saksalaista lentokonemekaanikkoa ja espanjalaisitaliasta opiskelijaa.

Pienen kävelykierroksen ja hostelli-välikuoleman jälkeen suuntasimme Proakatemian tiimikaverin ja tämän kevään Berliinissä opiskelevan Saanan kanssa muutamalle oluelle Hops & Barley -nimiseen baariin. Baarissa oli myös pieni panimo, joten olut oli varmasti paikallista ja tietenkin erinomaista.


Peli alkoi lauantaina jo 15.30, joten lähdin melko aamusta hiljalleen stadionia päin. Tähän väliin joukkoliikenteestä mainintoina, että se toimii saksalaisella tehokkuudella ja kolmen päivän jälkeen systeemi on jo kohtuuselkeä. Kertamaksu taisi olla 2,7 € ja päivälippu 7 €, joten puolta pienempiin hintoihin tottuneelle liikuttiin isoissa summissa.

Kun en mennyt eläintarhaan ja aikaa ennen peliä vielä riitti, päätin käydä katsomassa Charlottenburgin linnan.


Berliinin olympiastadionilla on paljon muutakin nähtävää kuin ainoastaan ottelu. Stadionin ympäristöstä löytyy pienen urheilumuseon verran nähtävää.

Sitten itse ottelun pariin. Liput otteluun oli kaiketi myyty helmikuussa loppuun kymmenissä minuuteissa, ja meikä keksi tämän vapaan viikonlopun 2-3 viikkoa ennen reissua. Siispä otin holtittoman hintaisen 90 € lipun viagogosta. Mutta kerrankos sitä. Katsomonosa 29.2 oli sopivalla tarkkailuetäisyydellä fanikatsomoon eli Ostkurveen nähden. Vaikka yleisurheilumiehiä olenkin, niin pakko myöntää, että pikkaisen juoksuradat vie stadionin tunnelmasta pois. Nuorilla silmilläni kentälle näki vielä kohtuuhyvin, mutta voin vain kuvitella mitä ylimpien rivien katsojat saavat pelistä irti. Koska olin pistänyt pienen vetoni Herthalle, niin täytyihän kotijoukkueen huivikin sitten hankkia. Ja tuli ihan tarpeeseen, tuuli oli melkoisen kova välillä.

Ensimmäinen puolikas oli Bayernin pienoista hallintaa, mutta Herthakin sai muutaman hyvän paikan. Toisen puolikkaan alussa Hertha nukkui ja Vidal laukoi kuudentoista kaarelta pallon maaliin Hertha-puolustajan polven kautta maaliin. Tokalla puolikkaalla myös ikisuosikkini Franck Ribery pääsi kentälle. 170cm pitkä vasen laita oli luonnossa vielä pienemmän näköinen kuin telkkarissa. Peli jatkui tasaisena, kunnes 80 minuutinkohdalla Costa painoi vasurin reilusta 20 metristä vasempaan yläkulmaan Kraftin tuskin edes yrittäessä torjua. Näissä 0-2 -lukemissa mentiin loppuun asti. Ottelua ei ehkä pelillisesti muistella maailmankaikkeuden tapahtumarikkaimpana tai laadukkaimpana, mutta jo pelkästään tunnelman kokemisen vuoksi kannatti ehdottomasti saapua paikalle.Ja yli 76 000 katsojaa, huh. Stadion myydään yleensä loppuun vain juurikin Bayernin tai toisen kovan, Dortmundin, saapuessa paikalle.

Tuosta vielä pieni videokooste ottelufiiliksistä ja lopussa pari muuta viikonlopun tunnelmapalaa. Ja Otto voi vielä katsoa ottelun maalit vaikka täältä.


Ilta jatkui Saanan tunteman erittäin mukavan australialaisvaihtaripariskunnan kämpillä ja siitä jatkettiin myöhemmin heidän koulunsa opiskelijabileisiin leffateatterina ja klubina toimivaan Kino Internationaliin.


Sunnuntaina otin hostellilta vuokrapyörän alle ja päätin tehdä kliseekierroksen loppuun. Kööpenhaminan tavoin myös Berliini on aikas mukava valloittaa polkien, sillä pyöräkaistoja löytyy runsaasti ja muu liikenne antaa hyvin tilaa.

Holokaustin muistomerkki Branderburgin portin lähellä oli jäänyt perjantaina näkemättä, joten nyt sekin pois alta.

Aina kohteeseen päästyäni, katsoin kunnon paperisesta turistikartasta, mitä mielenkiintoista voisi seuraavaksi olla lähellä ja osa kohteista tuli vastaan pyöräillessä sen kummempia niitä kartasta etsimättä.

Tempelhofin entiselle lentokentälle en suosittele lähtemään kävellen, ellei ole koko päivää aikaa ja halua tallata kiitotietä. Se on lentokenttä, se on vähän iso.

Sitten vähän taidehommia, onneksi ”paikalliset” kaverini suosittelivat tätä, tuskin olisin muuten tänne keksinyt tulla.

Punaisen tiilen, keltaisen U-bahnin ja Antin timanttisen kontrastin- ja kylläisyydenlisäämissormen yhdistelmä toimi:

Ja tuosta viimeiset jämäkuvat, joita en keksinyt muualle sijoittaa.

Mitäpä muuta vielä? Berliiniä ei ehdi todellakaan nähdä kolmessa päivässä, eikä se onneksi tarkoitus ollutkaan. Kun tällä reissulla keskittyi perusnähtävyyksiin, voi seuraavalla kerralla löytää jo jotain undergroundimpaa. Ruokapolitiikkani koostui reissulla burgereista, döneristä, bratwurstista ja currywurstista. Suolaista, rasvaista, epäterveellistä, hyvää ja melko edullista (döner tai wurstisafkat 3-5 €). Ravintoloissa oluen hinta oli 3-4 € tuopilta ja kyllä se kalliilta tuntui. Oi mikä järkytys Suomeen paluu tulee olemaan. Kilometrin matkalla Warschauerin metroasemalta aussien kämpille noin 10 eri ihmistä tarjosi pilveä ostettavaksi. Nahkahousuja käytetään enemmän baijerin alueella kuin Berliinissä. Olen moukka, enkä opetellut saksaakaan kolmea sanaa enempää. Silti pärjäsin. Saksalaiset olivat ystävällisiä.

Siinä varmaan ne tärkeimmät. Kiitos Berliini!

Kommunismia ja olutta

Koska olen tunnetusti erittäin suuri kommunismin ystävä, oli jo korkea aika vierailla paikassa, jonne Neuvostoliittoon viittaavat patsaat siirrettiin Budapestistä 1990-luvulla. Kohteena oli siis Memento park. Paikka sijaitsee Budapestin lounaiskulmassa, keskustasta puistoon pääsee metro+bussi-yhdistelmällä reilussa puolessa tunnissa ja opiskelijalle lippu oli kokonaista 1000Ft (3,2 €). Puistossa oli noin 40 patsasta ja lisäksi pienessä parakissa oli pieni näyttely, jossa oli enemmän selostettuna tapahtumia vuosien 1956 ja 1989 väliltä.


Memento parkista lähtiessäni samalla bussipysäkillä oli suomalaispariskunta. Menin lähemmäs kun en ollut aluksi aivan varma, oliko kieli suomea vai unkaria, se on oikeasti todella vaikeaa erottaa, vaikka samoja sanoja ei kielistä löydykään. Siinä uunona sitten kuuntelin pariskunnan  jutustelua siitä, kuinka olisi mukava muuttaa tänne, keskustelua julkisesta liikenteestä yms. tietenkään omaa suutani avaamatta. Myöhemmin samaan metrovaunuun ajautuessamme ja pariskunnan metrokarttaa ihmetellessä sitten täräytin reippaalla tampereella, että minnes matka.

Eikä tuo kerta ollut edes ensimmäinen kerta vastaavassa tilanteessa. Jollain tavalla tuo on hauskaa aluksi seurailla sivusta itsekseen naureskellen, kuinka se perhe Mynämäeltä on aivan hukassa lentokenttäbussissa, ja sitten jossain vaiheessa paljastaa itsensä (mutta ei siis sillä tavalla kuin itsensäpaljastaja…) ja antaa kasuaalisti reittineuvot ja ravintolasuositukset niin kuin olisin joku paikallinen. Viime viikolla tuli myös juteltua pitkät tovit lentokenttäbussissa ja metrossa ruotsalaispariskunnan kanssa, he kun olivat myös hieman epävarmojen suunnistustaitojen kanssa lomailemassa. Ei ole kyllä yhtään meikän tyylistä yleensä tällainen tuntemattomien ihmisten lähestyminen, kaikkea sitä. Olen järkeillyt sen jotenkin niin, että totta kai haluan antaa Budapestistä mahdollisimman hyvän kuvan ihmisille ja siksi laittaa näin oman korteni kekoon.


Torstaina kävimme 30 opiskelijan voimin vierailulla Unkarin suurimmalla panimolla, Dreherillä, joka tuottaa unkarilaisten juomasta 620 miljoonasta vuosittaisesta kusilager-litrasta noin 220 miljoonaa. Vertailun vuoksi Suomessa tuotettiin vuonna 2014 noin 400 milj. litraa olutta, eli tämän Budapestin tehtaan voi sanoa olevan aika massiivinen.

Opinto-ohjaajan liikkeelle laittaman huhun mukaan tehdaskierroksen jälkeen olisi vuorossa pieni maistatussessio. Itse kierros oli ihan mielenkiintoinen, aluksi pieni pakollinen tehtaan historiikkivideo ja sen jälkeen tutustuminen prosessin eri vaiheisiin ympäri valtavaa tehdasaluetta. Jouduimme lähtemään panimolta kuivin suin ja alahuuli väpättäen, sillä odotettua tarjoilua ei sitten lopulta ollutkaan. Kyllähän se klo 10.30 olisi jo maistunut. Mutta onpa noita Dreherin tuotteita jo noin kymmentä erilaista laatua tullut maistettua, eivätkä ne isoja hurraa-huutoja ole aiheuttaneet. Mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman paljon, se on täällä se juttu.

Dreher-olut
Lageria se on silti, vaikka tässä kuinka on tölkki uudellenbrändätty humalakävyllä ja limenvihreällä värillä ja väitetään sisällön olevan kovinkin vallankumouksellinen Calypso-humalan ansiosta.

Maltaan makuun päästiin kuitenkin onneksi viikonloppuna, kun Budan puolella Millenáris parkissa järjestettiin Beer, Burger, Barbecue Fesztivál. Ja eihän sitä ihmislapsi voi paljoa enempää toivoakaan ”festareilta”. Puistossa oli ehkäpä 30 katuruokakojua ja 40 olutkojua pääosin Unkarista ja Tšekistä. Käteinen ei liikkunut festareilla ollenkaan, vaan parilla kojulla sai ladata hellopay-nimiselle kortille rahaa, jolla sitten maksettiin ruoat ja juomat.

Lauantaina olimme liikkeellä Erasmus-porukalla, ja loppuillasta meitä taisi olla jo 10 hengen seurue. Oma tila nurmikolta haltuun, haalittiin siihen pari säkkituolia ja nautittiin lämpimästä illasta. Hintataso oli oluen osalta jossain 400/900Ft(2dl/5dl) ja burgereista sai maksaa noin 1500Ft (5 €). Lisäksi löytyi vaikkapa ribsejä, paikan päällä tehtyjä sipsejä ja rullapullaa (kürtőskalács). Sen verran oli hyvät tarjottavat, että löysin itseni sunnuntaina uudestaan samasta paikasta iltapalalta. Kesemmällä Budapest on kuulemma täynnä vastaavia tapahtumia, joten niitä innolla odotellessa.

beer&burger&barbecue
Ilta 2: rullapullaa ja banaaniolutta. Muut mielenkiintoisimmat bongaukset olivat punaherukkaolut ja kiiviolut.

Tulevana viikonloppuna lähden lieventämään matkakuumetta kolmeksi päiväksi Berliiniin, joka on itselle ennalta tuntematon kaupunki, niin kuin itse asiassa koko Saksa. Kaupungista löytyy kuitenkin tarvittaessa tampereenkielinen paikallisopas ja lisäksi taskussa on lippu Olympiastadionille lauantain jalkapallopeliin.

Viiniä kokispullosta ja kaikkea pientä tapahtumaa

Tähän alkuun erittäin sekava kokoelma videopätkiä Georgian reissulta. Isoin produktioni tähän asti, lähes julkaisukelpoista materiaalia tuli nauhalle 5 minuuttia. Esikuvinani tässä olivat tube-legendat niilo22 ja Pasi Viheraho.


Käydessäni kääntymässä Georgian ja Italian reissujen välillä 29 tuntia Budapestissä, kävin katsastamassa jalkapallomaaottelun Unkari-Kroatia. Pelipaikkana oli jo ennestään tuttu Ferencvárosin kotistadion ja sehän oli aika lailla loppunmyyty. Lippu päätykatsomoon oli niinkin edukas kuin 2 500 forinttia (8 €).

2016-03-26 17.37.26

Poliiseja oli paikalla tuhansia varmaankin Brysselin tapahtumien johdosta. Ja eikä unkarilaisetkaan aina rauhallisimpia faneja ole. Kroatialaiskulmaus oli kuitenkin se, joka onnistui kuljettamaan ja polttamaan yhden soihdun stadionilla. Peli oli hyvää vääntöä, päättyen 1-1. Unkarilla ei niin kansainvälisesti tunnettuja pelimiehiä löydy, mutta Kroatian maalin teki Juventuksessa pelaava Mario Mandžukić.


Tiistaina suomalaisbändi Amorphis kävi Budapestissä keikalla, ja Antti vanhana hevikörmynä oli tietenkin eturivissä moshaamassa. Keikkapaikkana oli aika lailla raskaaseen musiikkiin panostava, ehkä kotoisan Pakkahuoneen kokoinen Barba Negra Music Club ja lipun hinta oli jopa suomalaisessa mittakaavassa hieman suolainen 6900Ft (22 €). Koskurssia kompensoi kuitenkin jälleen onneksi oluen hinta (puolikas litra 1,5€). Amorphis veti ammattimaisella otteella 16 biisin eli noin puolentoista tunnin setin. Vaikka suuri osa kappaleista oli uusimmalta levyltä, illan aikana raikui myös itselle tutummat radiosoittoklassikot Silver Bride, House of Sleep, Silent Waters ja The Wanderer. Suomea ei illan aikana yleisöstä kuulunut, mikä oli ehkä pienoinen yllätys.


Viime viikonloppuna Slovakiasta saapui autolastillinen opiskelijoita eli yksi Tampereen koulukaveri, kolme portugalilaista ja seremoniamestarina yksi närpiöläinen. Viikonlopun kohokohta oli parin tunnin reissu beer-bikella. Ideana on siis tuollainen katettu kärry, joka liikkuu mukanaolijoiden polkiessa. Hintaan sisältyy yleensä myös 30-litran tankki olutta ja kuski. Hauskaa ja hikistä, etenkin jos seurassa on laiskoja polkijoita. Uusia yökerhoja tuli itselle viikonlopun aikana pari kappaletta (Peaches and Cream – listahittejä, tekotissejä ja sveitsiläisiä hokipoikia; Morrison’s 2 – iso katettu sisäpiha ja ehkä 5 tanssilattiaa sekä karaoke).

Mutta se on ihan jees, kun on viikonlopun jälkeen arjen tarpeessa. Sen verran oli rankkaa reivausta.

2016-04-02 20.05.07

 

Viikko Gruusiassa

Tässä matkakertomusta ja kokemuksia Georgiasta maaliskuulta 2016. Kuvat ovat tässä postauksessa pääosassa (niitä löytyi noin 150 julkaisukelpoista), mutta tarinoitakin löytyy välistä (sekä kuvateksteistä). Eeppinen reissuvideo on vielä leikkauspöydällä ja tulee julkaisuun myöhemmin.


Niin koitti kauan odotettu spring break ja Ibizan tai Kuuban bilekohteiden sijaan tie vei kolmen tunnin lentomatkan ja aikaeron päähän Georgiaan. Lento lähti Budapestistä 23.55 ja perillä olin 6.25. Kutaisin lentokentältä oli 20 larin (8 €) ja 3,5 tunnin bussimatka maan pääkaupunkiin Tbilisiin.

Lauantai oli pitkälti koomausta, sillä edellisyönä unet jäi lähelle nolla tuntia. Pientä kierrosta jaksoin kuitenkin tehdä hostellin lähialueilla. Sunnuntaina sitten uskalsin jo hieman laajentaa reviiriäni. Molemmat majoitukset reissulla olivat erään täällä Budapestissä opiskelevan georgialaisen suosituksia. Varsinkin tämä ensimmäinen osui nappiin. Hinta yhdeltä yöltä oli 10-15 € ja kolme ensimmäistä yötä sain olla yksin kuuden hengen makuusalissani. Viimeisenä yönä alakerran toisessa makuusalissa majoittui 3 puolalaista opettajaa. Henkilökunta oli erittäin avuliasta aina kun kysyttävää ilmeni ja kolmantena iltana sängyn vierestä löytyi pullo paikallista saperavi-punaviiniä kiitoksena heidän hostellinsa valitsemisesta. Ei huono.

Vaikka katuopasteet olivat kaupungeissa todella puutteelliset, niin suunnistaminen oli kohtuullisen helppoa, kun jonkun korkeimmista maamerkeistä näki aina, ja siitä pystyi päättelemään mihin mennä. Toki kännykässä oli myös offline-kartat apuna.

Pieni uutiskertaus viime kesältä:

Suurin osa keskustan näkemisen arvoisista paikoista oli kävelymatkan päässä, mutta julkine liikenne toimi ainakin metron osalta kelvollisesti. 2 larilla (0,8 €) sai lunastettua itselleen matkakortin, johon ladattiin sitten haluamansa saldo. Metromatkan hinta oli 50 tetriä (0,2 €) ja köysihissin 1 lari per matka.

Muutama patsas reissun varrelta:

 

Maanantaille otin opastetun kiertoretken itäiseen Georgiaan. Kohdelistalla olivat Signagi, Bodbe ja Tsinandali. Hinta reissulle oli vielä siedettävä 60 GEL (22 €). Lähtö oli aamukymmeneltä vanhan kaupungin ytimestä ja marshrutkaan hyppäsi 8 venäläistä, brittipariskunta (joista nainen työskenteli Bakussa opettajana), norjalaispariskunta (mies töissä öljynporauslautalla ja nainen Kristiansandissa suuhygienistinä), pari opasta ja Antti. Ensimmäinen kohde oli Bodben luostari noin 20km päässä Azerbaidžanin rajalta. Täällä alkoi hiljalleen selvitä, että kaikki taitaa olla remontissa aina ja ikuisuuden, niin myös tämän luostarin basilika. Pihalla nunnat (?) olivat puutarhatöissä ja pihalta oli myös komeat näkymät alas laaksoon.

Seuraavana vuorossa oli Sighnagin historiallinen kaupunki. Tilasin lounaan yhteydessä viattomasti viinitastingin, kuten myös norjalaiset. Paikallinen viinitasting tarkoitti tietenkin neljää noin 1,5 desin kaatoa ja paria paikallista jäykkää kyytipojaksi. Opiskelijan täytyi tietenkin nauttia kaikki saatavissa oleva alkoholi, ja äkkiä huomasinkin olevani mukavan pienessä seurusteluhumalassa kellon ollessa ehkä 14. Ja varsinainen viinitasting oli vasta edessä seuraavassa kohteessa… Britit ja norjalaiset muistivat tasaisin väliajoin naljailla minulle aiheesta. Suomi-kuvaa maailmalle hei!

Retken viimeinen kohde oli Kindzmaraulin viinitehdas.

Retken päätteeksi kysäisin toista matkaopasta (siis englannintaitoista, ehkä pari vuotta minua nuorempaa) illalistamaan, ja kävimme sitten syömässä khinkaleja ja juttelemassa elämästä. Neidin nimi ei enää millään muistu mieleen, mutta hän opiskeli turismia Tbilisissä ja siinä sivussa teki jo matkaopaskeikkoja. Erittäin mukava tapaus.

Pääsihän sinne Sameban katedraalille sitten vikana päivänä. Päiväretken brittipariskunta tuli myös bongattua täällä uudestaan.

Oli viimeinen Tbilisin ilta ja mietin, että mitähän sitä tekisi. Koska olen Budapestissä käynyt jo noin kuudessa eri kylpylässä, niin kai sitä Georgiassakin täytyi kylpyä testata. Tbilisin kylpylät ovat turkkilaistyylisiä, kuten osa Budapestinkin vastaavista ja suurin osa niistä sijaitsee samalla alueella aivan vanhan kaupungin kupeessa. En ollut mielestäni saanut lareja tuhlattua vielä tarpeeksi, joten päädyin ottamaan tunnin yksityisen vuoron huoneeseen, joka sisälsi suihkut, noin 40-asteisen altaan, noin 15-asteisen altaan ja saunan. Tunnin vuorosta kassalle 80GEL (30 €) ja poika kylpemään. Kokeilin esimerkiksi kylmä-kuumahoitoa eli hyppimistä altaiden välillä. Saunakin oli viimeisen päälle hyvä, ja täällä sai jopa heittää vettä kiukaalle. Kylvyn jälkeen (vuoroni oli muuten klo 23-00) edellisillalta jäänyt puolikas viinipullo kitusiin ja unet oli kuin pikkulapsella.

Keskiviikon siirtymisestä Kutaisiin ei ollut mitään hajua, mutta hostellinpitäjät olivat avuliaita tässäkin asiassa. He neuvoivat kartalta bussiaseman paikan ja etsimään sieltä lipputoimiston. Löysin ”bussiaseman” helposti, toki se oli enemmänkin keskisuuri tori, jonka laidoilla kaupattiin kaikkea mahdollista ja keskellä oli kymmeniä marshrutkia sikin sokin. Haeskelin hetken lipputoimistoa sitä löytämättä, enkä myöskään saanut koukeroisesta kielestä sen vertaa selkoa, että olisin Kutaisiin vievää kyytiä löytänyt. Niinpä turvauduin Transitien seassa Kutaisia huutelevaan mieheen, joka kertoi matkan hinnaksi 10 GEL (4 €). Päätin luottaa tähän mieheen ja hänen valkoiseen Transitiinsa. Odottelimme auton täyteen matkalaisia ja reilun 3 tunnin päästä olin Kutaisissa. Siellä matka päättyi bussiasemalle viitisen kilometriä keskustasta ja Antti huomasi, ettei majoituksen osoitetta löydy offline-kartoista, ja vettäkin satoi. Kultaiset kaaret kuitenkin pelastivat tässä vaiheessa hieman väsyneen, nälkäisen ja näistä syistä hieman ärtyneen matkaajan. BigMac maistui samalta täällä kuin muuallakin ja WiFin avulla löytyi parempaa selvyyttä majapaikan sijainnista. Taksi alle ja 5 larilla (2 €) 5 km päähän hostellille.

Hostelli (tai jopa hotelliksi itseään kutsuva) oli ehkä noin 60-vuotiaan georgialaisrouvan emännöimä talo, jossa taisi olla kolme huonetta vieraille. Yhteistä kieltä ei oikein meinannut löytyä, joten päädyimme puhumaan sekä venäjää, englantia, että georgiaa.

En meinannut löytää Kutaisista oikein millään mitään lähialueelle päivän kiertomatkaa tekevää yritystä, joten suunnitelmani oli suhailla takseilla pari kohdetta. Ensimmäinen kohde oli Sataplia. Myös valitsemani mersukuski (Roman nimeltään) puhui kaiken kaksi sanaa englantia ja minä molemmat sanat georgiaa ja venäjää. Sen verran kuitenkin ymmärsimme toisiamme, että en voisi päästää häntä menemään, sillä en pääsisi muuten Satapliasta takaisin kaupunkiin. Tuolla kun eivät taksit muuten päivystäneet. Satapliasta löytyi kuitenkin pari tulkkaustaitoista nuorta miestä (”Oh, you are from Finland, Sami Hyypia!”). Niinpä sorvasimme kiinteän hinnan päivän reissulle ja 100 larilla (vajaa 40 €) tämä maantierosvo lupautui kyyditsemään ja odottamaan minua koko päivän.

Sataplian jälkeen tie vei paikallisten suosituksesta Prometheuksen luolille. Satapliassakin olisi luolareitistö ollut, mutta tuo oli kuulemma isompi ja kauniimpi. Prometheuksessa täytyi odotella hetki opastettua retkeä luoliin, omin päin sinne ei päässyt. Opiskelijalippu taisi olla euroissa 1,5:n luokkaa, normaalisti ehkä 3 €. Mukaan kierrokselle tuli pari venäläisperhettä, kaksi espanlaiskaverusta ja kaksi opasta, ensimmäinen englannin ja toinen venäjän taidolla.

Espanjalaiset (olisikohan toinen ollut alunperin Granadan seudulta ja toinen Madridista) olivat saapuneet paikalle bussilla ja miettivät, millä mennä takaisin kaupunkiin. Ehdotin heitä hyppäämään kyytiini ja niinpä matkaseurueemme tuplaantui. Toinen heistä oli ollut jokunen vuosi sitten Tbilisissä vaapaehtoistöissä 6kk, joten häneltä löytyi myös pientä georgian taitoa kuskin kanssa kommunikointiin.

Seuraava kohde oli Gelatin luostari.

Iltapäivä eteni jo pitkällä, mutta kuski halusi näyttää meille vielä yhden palan kaunista kotimaataan. Niinpä kävimme vielä Gelatin lähellä olevassa Motsametan luostarissa.

Noin kahdeksan tunnin kiertoajelun päätteeksi annoin kuskille kuukauden palkan kouraan (todennäköisesti lapsensa pääsivät ansioistani kouluun) ja päädyin espanjalaisten kanssa jatkamaan iltaa muutaman oluen ja illallisen merkeissä. Ei se yksin matkustaminen niin tylsää olekaan. Ruokailun päätteeksi kiipesimme vielä kaupungin komeimmalle kirkolle, Bagradin katedraalille, ehkä kilometrin päähän keskustasta.

Viimeisenä päivänä en jaksanut enää lähteä minnekkään kauemmaksi, vaikka esimerkiksi Chiaturan kaivoskaupunki, jossa julkinen liikenne hoidetaan suurimmaksi osaksi köysihisseillä ja 40-metrisen monoliitin päällä oleva pieni kirkko Katshkissa (Ville Haapasalo ei uskaltanut kiivetä huipulle) olisivat olleet saavutettavissa. Niinpä päädyin etsimään vielä pari kohdetta Kutaisin sisältä.

Lämpötila nousi perjantaina 20-asteen paremmalle puolelle, eikä viikon säätilassa muutenkaan ollut valittamista. Vähintään 12 astetta taisi olla jokaisena päivänä ja ainoastaan Kutaisiin siirtymisen päivänä satoi.

Parit ruokakuvat. Harmi ettei niitä tullut otettua enempää. Tärkein asia georgialaisessa ruokapöydässä on, että syötävää on riittävästi. Yleensä tilataan listalta useampi annos ja niitä sitten jaetaan pöytäseurueen kesken (tai kuten Antti tekee, ahmii kaiken itse). Tuollaisen yläkulman setin taisi saada noin 6 euroon, mutta sain helposti 25 € kulumaan käydessäni ensimmäisenä Tbilisin iltana syömässä luomua josper-grillattua pihviä. Toki siinäkin oli alkukeitto ja parit viinilasit mukana.

Tämä oli ilman muuta elämäni paras matka tähän asti. Niin paljon uutta ja ihmeellistä, kaikki kommellukset eivät edes tulleet mieleen tätä kirjoittaessa. Tuonne on päästävä joskus uudestaan.

Pala Pugliaa

No jo on ollut hiljaista blogin puolella. Mitä tapahtuu? Ahdistus koko Euroopan näkemisestä yhden kevään aikana iski, enhän ole ehtinyt käydä vielä oikein missään. Asialle oli siis pikimmiten tehtävä jotain.

En ole ikinä erityisemmin rakastanut Italiaa, käynyt tai kokenut tarvetta käydä siellä, mutta koska pääsiäinen ja sitä seurannut koeviikko näyttivät melko tyhjiltä, kävin Georgian reissun jälkeen kääntymässä 29 tuntia Budapestissä. Menopaluu Kaakkois-Italian Bariin irtosi Wizzairilta aika tarkalleen 100 eurolla, joten eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Suunnitelma tälle 72 tunnin hyökkäykselle oli ajaa Italian kaakkoiskulmaan Santa Maria di Leucaan ja sen perusteella otin ekan majoituksen puolivälistä määränpäätä, toisen kohteesta ja kolmannen Barista. Loppuosa suunnitelmasta oli poimia tienviitoista kyliä ja kaupunkeja, jotka kuulostavat mielenkiintoisilta, ajaa auto parkkiin ytimen tuntumaan, käydä tunnin-kaksi pyörimässä ympäriinsä ja jatkaa matkaa seuraavaan kaupunkiin. Niitä kertyikin lopulta kahdeksan. Puglian alue (suomalaisittain yleensä Apulia) on enemmänkin paikallisten turistien suosiossa, Suomesta sinne meneminen vaatii ainakin yhden vaihtolennon verran vaivaa tai siirtymää Napolista tai Sisiliasta. Eikä tällä reissulla oikein muuta kuin italiaa kuulunutkaan…

Puglia kartta.png
Mutkat suoriksi laitettuna reitti näytti lopulta tuolta.

Alberobello

Tunnustetaan sen verran, että tämän olin etukäteen bongannut vierailtavien paikkojen listalle. Alberobello tunnetaan kalkkikivestä rakennetuista trullitaloistaan ja niitä täytyi päästä hetkeksi pällistelemään. Kierreltyäni tarpeeksi tuli hirmuinen nälkä, mutta tietenkin lounasaika oli päättynyt ja vähänkään auki näyttäneistä ravintoloista vastaus oli tyylikäs ”No pizza.” Asia vilpitön, lopulta löysin kahvilan, josta panini ja jäätelö naamariin ja ajo jatkui.

Brindisi

Seuraava kohde oli vajaan 100 000 asukkaan rantakaupunki Brindisi, jonka keskustan kiersin tunnissa ympäri. Ei suurempaa ihastusta tähän kaupunkiin.

brindisi
The Italian Sailor Monument, Brindisi. Olisi tuolla kai jotain muutakin ollut, jos olisi jaksanut etsiä.

Mesagne

Ensimmäisen yön majoituspaikaksi osui noin 30 000 asukkaan Mesagne. Sijainti oli noin 10 km Brindisistä itään, ja B&B-majoitus oli positiiviseksi yllätykseksi vanhan kaupungin sisällä. Pääsinpä myös italialaisen pizzan makuun, joskaan valinnanvaraa ravintoloissa ei täälläkään pääsiäispäivän iltana ollut. Pieni kierros muurien sisäpuolella ja ulkona, ja aamulla paremmassa valossa toiseen kertaan. Erittäin mukava kokemus. Italialaisten kielitaito alkoi tässä vaiheessa varmistua olemattomaksi, B&B:n pitäjä oli ensimmäinen, jolta kuulin kelvollista englantia. Hinta majoituksessa näin off-seasonina 40 € (sesonkina omistaja kertoi hinnan olevan tuplat) ja luonnollisesti olin ainoa yöpyjä.

Lecce

Toisen päivän aamu ja kohteena oli Brindisin kokoinen Lecce. Tämäkin kaupunki tunnetaan kymmenistä linnoistaan ja kirkoistaan, joista muutama tallennettiin filmille. Kaupunki oli ilmeisesti hakenut Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2019, ja siitä johtuen kaikki paikat olivat rempassa. Isot kyltit kertoivat että tämän ja tämän rakennuksen korjaukseen on laitettu niin ja niin monta EU-tukimiljoonaa kiinni. Ihan hirvitti, että tännekö nettomaksaja Suomen rahat katoavat? Jälkeenpäin luin, että kisan kulttuuripääkaupunkiudesta oli voittanut historiallinen, myöskin eteläitalialainen kaupunki, Matera. Mutta kiva nyt, että korjaavat sitten kuitenkin.

Santa Maria di Leuca

Sitten hieman pidempi ajomatka, jonka lopussa koitti noin +20°-asteinen aurinkoinen merenrantakohde Leuca. Paikka koostui suurimmaksi osaksi majakasta ja rantabulevardista, mutta ympäristössä riitti pällisteltävää kuitenkin neljäksi tunniksi. Jälleen nälkä oli valtava, mutta helpotuksen tarjosi onneksi rantabulevardin katukeittiön antimet.

Castrignano del Capo

Toisen yön majoitus oli 5 km rannasta pohjoiseen, Aivan Castrignano del Capon ytimessä. Mistään metropolista ei voida puhua, sillä yhteenlaskettuna Santa Maria di Leucan kanssa tuolla eli ehkä 5000 asukasta. Aamupalan nautin piazzan toisella puolella kahvilassa ja siitä kohti viimeistä kokonaista päivää.

Taranto

Tästääkän kohteesta ei ollut mitään tietoa etukäteen, mutta sinne vaan. Pienen kiertelyn jälkeen huomasin olevani italiaksi opastetulla 1,5h kierroksella Castello Aragonesessä, joka on kaupungin suurin linna. Nyt kävi näin. Tämä olikin kaupungin ainoa kohde, sillä iltapäivä eteni kovaa vauhtia ja halusin nähdä myös Barin meininkejä.

Bari

Viimeisen illan ja aamun vietin Barissa, joka on suunnilleen Tampereen kokoinen metropoli. Vanhan kaupungin voi kiertää mukavasti muuria pitkin ja kaupungista löytyy kulttuuria omista kv. elokuvafestivaaleista lähtien. Nuo pari parin tunnin rykäisyä kuitenkin itselle riittivät, onhan näitä kirkkoja ja linnoja nähty nyt kolmeen päivään ihan tarpeeksi. B&B-majoitus oli vajaat 10 km Barista sivussa, parisen kilometriä lentokentältä. Vaikka huone oli puoliksi maan alla, niin se ajoi taas asiansa 40 € yöhinnalla (ja etenkin kun kaupasta haki 1,99 €:n puglialaisen punaviinipullon ja nautti Saksan nöyryyttäessä Italiaa futismaaottelussa 4-1). Isäntä oli myös erittäin mukava vanhempi herra, ja aamiaisella pääsin jutustelemaan kaupungissa työmatkalla olleen myyntimiehen kanssa. Lämpöä oli jo aamukymmeneltä +20°C, mutta silti sitä täytyi kotia päin lähteä.

Vielä yleistä reissusta

Kulkupelinä toimi Avikselta hommattu vajaat 4000km ajettu Citroen C1, joka alkuun aiheutti pienen pettymyksen, sillä pitäisihän Italiassa nyt suhata Fiatilla. Auto kuitenkin palveli kelvollisesti kaiken 601 kilometriä. Italian liikenteen kaoottisuudesta kuulee kaikenlaista puhetta, mutta omat kokemukset eivät ole niinkään karmeat. Liikenteessä pysyy hyvin mukana, kun muistaa pitää nopeudet liikennevirran mukaisina, eli noin 1,5-2 kertaa ohjeistettua nopeusrajoitusta suurempana. Samalla tavalla, kuin edellisenä pääsiäisenä Bryssel-Normandia-autoilumatkalta, viralliset tulokset huippunopeuksista tulevat sitten aikanaan kohdemaan viranomaisilta postitse. Virheiden tekoa liikenteessä ei kannata pelätä, muut autoilijat kertovat sinulle kyllä, kun niitä teet. Itse väitän joutuneeni vain kerran torvensoiton ja käsienlevittelyn kohteeksi tällä reissulla. Syynä oli hieman oudohkot kiertoliittymäjärjestelyt, joissa hain astetta rohkeampaa ajolinjaa. Enpä niiden kaikkien logiikkaa ymärrä vieläkään. 1.0-litrainen ja 69 hevosvoimainen taistelukirppuni oli melko näppärä kaupungeissa puikkelehtiessa, ja myös yllättävän mukava pitkän matkan ajossa. Tarpeeksi kun saatiin alamäkeä autostradalla alle, niin pääsin ilmeisesti melko lähelle auton huippunopeutta mittarin näyttäessä 165km/h ja hammaspaikkojen samaan aikaan tippuessa syliin.

Toisesta mukana olleesta kännykästä löytyi offlineen ladattuna ilmainen maps.me -sovellus, joka opasti perille ilman isompia ongelmia. Enemmän kuitenkin katselin tienviittoja, ja ”centro”-kylttien avulla pääsi aina helposti keskustaan.

Pääsiäinen on Italiassa melko iso juhla, ja sen huomasi ruokaa etsiessään siitä, että juuri mikään kauppa tai ravintola ei ollut auki. Matkapäivistä kaksi oli pääsiäissunnuntai ja -maanantai, joten elin lähes nälänhädässä etsiessäni seuraavaa ateriaa. Onneksi turistikadut eivät kuitenkaan pettäneet, ja sieltä aina lopulta jotain löytyi.

Georgian reissun purku on vasta alkamassa, mutta siitä tulossa legendaa lähitulevaisuudessa niin tekstinä, kuvana kuin videonakin.