Päiväretki Bratislavaan

Kaukaisempia maita on tullut käytyä nyt kevään aikana Budapestista käsin varsin mukavat neljä kappaletta, mutta lähemmät alueet ovat jääneet melko lailla huomiotta. Ja vaikka tenttejä vielä riittää, viimeiselle 10 päivälle täytyi vieläkin pientä reissua kehitellä. Ja tämän lähdön päätin aika spontaanisti edellisenä iltana.

20160616_051230
Hyvää huomenta Keleti klo 5:12.

Ajattelin, että Wieniä ei ehdi päivässä näkemään ja sinne pääsee tarvittaessa myöhemmin suoraan Suomesta lentelemällä, joten siksipä raiteet veivät kohti Slovakiaa ja Bratislavaa. Keletin rautatieasemalta, viiden minuutin kävelymatkan päästä kämpiltä, lähti juna kohti toisen jääkiekon MM-kullan, ilmaveivin ja Jutin nilkkatulehduksen synnyinkaupunkia kello 5.25, kun satuin mukavasti jo viiden aikaan heräämään. Junia Bratislavaa päin menee noin tunnin välein ja meno-paluulippu maksaa 17,5 €. Ja tuohon lippuun ei edes tarvitse valita tiettyjä lähtöjä, vaan voi hypätä junaan silloin kun itselle sopii. Matka-aika sekä Bratislavaan että Wieniin on hieman vajaa kolme tuntia, joten etenkin Bratislava on kokonsa ja matka-ajan puolesta ihan käypä päiväretkikaupunki Budapestiin matkaavalle.

Junassa vähän TripAdvisorista selvitin, että mitä nähtävää Bratislavassa voisi olla ja ensimmäisenä tie vei vanhaan kaupunkiin.

Aamukahvin join jossain tuossa aukion kulmilla ja siitä suuntasin katsomaan, että millä lailla se Tonava täällä pohjoisemmassa virtaa. Ja ihan samalla tavallahan se, mutta vähän ruskeammalta näytti vesi.

20160616_102136
Sillan nimi Most SNP ja suunta Tonavaa etelään.
20160616_102746
Sen nimi on osuvasti UFO.

Tuosta lähdin valloittamaan Bratislavan linnaa, joka kohoaa aikas heti Tonavan vieressä kuten Budan linna Budassa.

Matkaevääksi olin repäissyt tällä kertaa jopa neljän euron unkarilaista punaviiniä, joten sitä sitten janon yllättäessä kitusiin.

Vielä linnalta vähän otoksia. Osa linnan alueesta oli rempassa, ja näyttää olevan oikeastaan koko kevään reissujen teema, että ikuisuusremontit on menossa.

Siitäpä uudestaan vanhaan kaupunkiin:

Ja safkan jälkeen (päivän keitto ja hampurilainen paikassa jonka nimeä en muista) sitten mutkitellen takaisin kohti rautatieasemaa.

Takaisin rautatieasemalle kävellessä bongasin Fabrika-nimisen panimoravintolan, jossa oli alkamassa Englanti-Wales EM-futispeli. Annan pisteet sekä herkulliselle, paikan päällä pannulle vehnäoluelle (0,5l 2,8 €), sekä sille, että Englanti voi päästä EM-kisoissa jopa jatkopeleihin.

Siitä sitten illaksi takaisin Budapestiin velvollisuuksien pariin. Suositus Bratislavalle osaksi Wienin tai Budapestin reissua, pelkästään tuonne en varmaan kuitenkaan lähtisi, sillä nähtävää riittäisi maksimissaan toiseksi päiväksi.

Mainokset

Puolassa voi polskia – ja muita kokemuksia Varsovasta

Tulipa siinä pari iltaa katsottua jalkapalloa ja juotua kaljaa uzbekistanilaisen kaiffarin kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään.

Järkyttävä otsikko, ensinnäkään Veikselissä ei kannata uida ja toisekseen en valitettavasti puhu kahta sanaa enempää puolaa.

Tein päätöksen nähdä vielä ainakin yhden Euroopan pääkaupungin, vaikka päivät alkavatkin olemaan Budapestissa vähissä. Myös rahakirstun pohja alkaa näkyä, joten tämän reissun Puolaan tehtiin oikein pienellä budjetilla. Lennot varasin taas Wizzairilta ja menopaluun hinta oli melko posketon 35 €. Tähän yhdistin kolmen yön hostellidormipedin samaisella 35 € hinnalla (sisältäen aamupalan).

Kuten reissulla Georgiaan, myös Puolaan sain vinkkejä sieltä kotoisin olevalta vaihtarilta, Aleksanderilta. Ja mikä parasta, hän on kotoisin juurikin Varsovasta. Ennen reissua ajatukset kaupungista olivat jotain sekoitusta Budapestista, Berliinistä ja Venäjältä, mutta liikaa faktatietoa en tietenkään ollut taaskaan haalinut. Tiedossa kuitenkin oli, että kaupunki on käytännössä rakennettu uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, kiitos saksalaisten. Tämä reissu oli aika lailla tehokas 70 tunnin pyrähdys, torstaina iltapäivästä olin Varsovassa ja sunnuntaina puolenpäivän aikoihin takaisin Budapestissa. Sitten lähes kronologiseen matkakertomukseen:


Varsovan Chopinin kentältä pääsi mukavasti puolessa tunnissa bussilla (kertalippu 4,4zl eli 1 €) keskustaan. Heti kentältä lähtien huomasin kaupungin olevan yllättävänkin moderni. Esimerkiksi bussi oli pakasta vedetty, sen sisällä aikataulunäytöissä näkyi reaaliajassa reitin jokainen pysäkki, millä kadulla pysäkki on ja kuinka kauan matka sinne kestää. Junallakin olisi kaiketi kaupunkiin päässyt. Keskustaan päästyäni suuntasin heti hostellia etsimään ja ihan hyvällä sijainnilla oli majoitus tälläkin kertaa. Paikka oli aikas tunnelmallinen korkeine huoneineen ja puulattioineen, mutta kevään kämäisin WiFi-palkinto menee kirkkaasti tälle hostellille. Aamupalaksi oli tarjolla teetä, paahtoleipää ja muroja+mysliä, mutta enpä ihan ruotsinlaivan tasoista (ainakaan Silja Symphony) aamiaista tuolla hinnalla odottanutkaan

Hostellilta matkaan pääsy kesti hetken, sillä Intercultural Communication – kurssin 3-sivuisen loppurapsan palautus painoi päälle ja täytyi se tehdä loppuun, mutta vähän illemmasta sitten sain tarkemman kosketuksen kaupunkiin.

Kämpille päin palaillessani kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota rullaluistelijoiden suureen määrään. Heitä liikkui esimerkiksi Nowy Swiat –kadulla jatkuvasti. Aleje Jerozolimskie –pääkatua tallatessani sitten tajusin miksi. Käynnissä oli yörullaluistelu-tapahtuma ja pian poliisisaattueessa ohitseni menikin 7000 rullaluistelijaa. Parissa ylläolevista kuvistakin heitä kiitää.


Perjantain aloitin kaupungin korkeimmasta maamerkistä, Kulttuuri- ja tiedepalatsista. Tuo noin 230 metriin kohoava rakennus (ilman mastoa 168m eli Näsinneulan korkeus) on Puolan korkein ja lisäksi koko rakennus on neliöiltään Puolan suurin. Hetken julkisivua tallattuani se oikea sisäänkäyntikin löytyi. Lippu kerrokseen nro 30 teki opiskelijalta 17 zl (4€, itse asiassa melko hintava) ja sitten vain luokkaretkiläisten kanssa hissillä ylös. Pienen sateen lakattua maisemat kaupungin yli olivatkin viimeisen päälle.

Yläilmoista päästyäni suunta oli seuraavaksi kohti vanhaa kaupunkia, jos sitä kovin vanhaksi voi kutsua. Varsova tosiaan pommitettiin toisessa maailmansodassa aika pahoin, mutta vanha kaupunki on rakennettu uudelleen vanhaa muotoa seuraillen.

Keli oli perjantaina vähän turhan vaihteleva, tasatunnein tuli vettä ja sitten taas aurinkoa.

Jälleen tuli yhteen päivään ainakin tarpeeksi kohteita ja ilta meni sitten hostellilla EM-avausta katsoen. Samassa dormihuoneessa oli tosiaan veli uzbekistanilainen, jonka nimi ei millään jäänyt mieleen. Hänen heikolla englannillaan ja minun vielä heikommalla venäjälläni koitimme saada keskustelua aikaan sen välillä jopa hieman onnistuen. Tärkeintä oli kuitenkin että juttua ja puolalaista Żubr-merkkistä olutta riitti (pullon koko 0,65l, voltteja 6 % ja hintaa ehkä 0,65€ / pullo) pikkutunneille.


Lauantaille olin miettinyt käynnin suuren puolalaisen tähtitieteilijän Nikolaus Kopernikuksen mukaan nimetyssä Copernicus Science Centerissä, joka oli hyvin samantyylinen kotimaiseen Heurekaan verrattuna (tai ainakin mitä nyt muistelen tuota 5.- tai 6.-luokalla tehtyä luokkaretkeä). Erilaisia näyttelyitä oli noin 7 kappaletta lähtien peileillä ja valoilla toteutetuista harhoista jatkuen ihmiskehon ominaisuuksiin ja päättyen muistia ja mieltä tutkivaan näyttelyyn. Tuolla sai helposti vierähtämään pari tuntia ja varmaan enemmänkin olisi kulunut, jos olisi kaikkia vimpaimia alkanut testaamaan. Pääsylippu oli opiskelijalta 18zl eli jälleen siellä 4 €:ssa (Heurekaan muuten opiskelija 15 €).

Tieteen jälkeen suunta tietenkin taas urheilun pariin ja otin kansallisstadionin (PGE Narodway – nimellä kulkee sponsorin mukaan) lähempään tarkasteluun. Sehän oli myös vallan modernin oloinen, rakennettiinhan se edellisiä potkupallon EM-kisoja varten. Stadionin ympäristön oli muuten vallannut vähemmän yllättäen ketkäs muutkaan kuin rullaluistelijat. Nytpä on sitten tälle keväälle nähty viiden maan suurimmat urheilupyhätöt.

Stadionilta olisin ottanut ratikan alleni, mutta tomera poliisi oli pysäköinyt autonsa raiteille risteykseen juuri ennen pysäkkiä. Arvelin jotain häppeninkiä olevan taas tapahtumassa, ja kun bussilla keskustaan pääsin, niin syykin selvisi. Meneillään oli gay-pride tai millä nimellä tämä seksuaalista tasa-arvoa ajava festari nyt missäkin kulkee. Ja kuten semi-ahdasmielisestä Puolasta voi kuvitella, turvatoimet oli jouduttu virittämään aika tappiin. Poliisiautoja pystyi äkkiä laskemaan kulttuuripalatsin ympäristöstä lähemmäs sata kappaletta. Nälkä painoi kuitenkin kovasti päälle, joten niinpä jouduin jättämään tapahtumaan osallistumisen tällä kertaa välistä.

Suunta oli tuohon aivan kulttuuripalatsin viereen Zlote Tarasy – kauppakeskukseen, joka varmaan jälleen kerran oli maan suurin ja hienoin. Tai näin ainakin päättelin, kun kerroksia oli saman verran kuin Koskikeskuksessa eli ainakin 5kpl. Norsua tuolta ei ehkä voinut ostaa kuten Lontoosta Harrodsilta, mutta eiköhän melkein kaikki muu löytynyt, mitä ihminen voisi tarvita.

Välikuoleman jälkeen lähdin katsomaan iltakävelylle vielä yhden puiston ja etsimään puolalaista mielenmaisemaa.

Puistoja Varsovassa kyllä riitti ja tämä oli varmaan isoin niistä, Lazienki Królewskie. Kuvauksellisin paikka siellä oli kuvan pałac Łazienkowski tai lontooksi Palace on the Isle, joka tosiaan nimensä mukaisesti on palatsi lammen keskellä. Siitäpä vielä burgerille Bobby Burger -nimiseen paikkaan jossa ensimmäinen erä Englanti-Venäjä-peliä ja toinen puolikas sitten hostellilla uuden ystäväni kanssa.


Sunnuntaina ei sitten enää paljoa ehtinytkään hommailla, lento kun lähti kohti Budapestia jo kello 10.40. Puolalaisia futishuligaaneja oli muuten lähdössä samaan aikaan yksi koneellinen Nizzaan.

Loppuyhteenvetona totean Varsovan olevan modeni ja edullinen matkakohde, jossa historian ystävä saisi helposti vietettyä vaikka viikon. Ruoka on maistuvaa ihan lähtien 2,5 €:n kebabista vitosen burgereihin ja 10-15 €:lla syö jo vanhassa kaupungissa kolmen ruokalajin aterian juomineen. Julkinen liikenne toimii keskusta-alueella hyvin, vaikka itse tykkäsin jälleen kävellä enemmän. Englannin taito ei Varsovassa ollut ihan yhtä hyvää kuin Budapestissa, mutta asiat sai silti aina hoidettua. Turisteja ei näin kesäkuun alussa ollut paljoakaan ja suomea taisin reissulla kuulla vain kahteen kertaan. Monet pitävät Krakovaa Varsovaa kauniimpana kohteena, joten seuraavaa Puolan reissua sitten sinne tai Gdanskiin, johon Wizzair lentää tällä hetkellä Turusta.

Timanttiliigaa Roomassa

Eijjumalauta, mummoilla on kävelykepit vaihtuneet selfiekeppeihin.

Blogin nimi on juuri vaihtumassa muotoon Euroopan kirkot ja muut uskonnolliset rakennukset.

Olen lyhyen elämäni aikana tehnyt kaksi matkaa katsomaan yleismurheilua ihan ulkomaille asti. Ensimmäinen taisi olla vuonna 2010, kun iskän kanssa olimme katsomassa Tukholman DN Galania eli Timanttiliigan kisoja ja heti perään 2013 olimme Oslossa Bislettin saman sarjan kisoja katsomassa. Niinpä tasaisen vauhdin taulukolla seuraava kertani oli koittava nyt 2016. Euroopassa oli ennen kotiutumistani tiedossa neljä Timanttikisaa, kaksi edellämainittua, sekä Birminghamin ja Rooman kisat. Uutta paikkaa tietenkin metsästykseen ja halvemmat lennot ratkaisivat kohteeksi Rooman.


Pistetään nyt parit kuvat Oslon reissulta 2013, kun koneelta löytyivät ja tässä on kelpo julkaisualusta.


Sitten nykypäivään. Mitään erityistä suhdetta ei minulla ikuiseen kaupunkiin ennalta ollut, ja jos jotain, niin ehkä jopa hieman negatiivisia tuntemuksia. Tämä mielikuva oli tullut suurista turistimassoista ja heitä koijaavista kauppiaista, taskuvarkaista ja muista huijareista. Ensimmäisen päivän kuljinkin vainoharhaisesti kädet taskuissa, koko ajan ote arvotavaroissa, mutta jo toisena päivänä uskoin, että kuukauden päivät kasvanut terroristipartani viestii, että minulla ei ole mitään varastettavaa, tai vaihtoehtoisesti tulen muiluttamaan ryövärit heti tuoreeltaan.

Tällä kertaa menin ensimmäistä kertaa Ryanairin siivin. Menopaluulento, joka sisälsi lentokenttäkuljetuksen Ciampinon kentältä kaupunkiin Terminin rautatieasemalle, oli ihan kelvossa 70 euron hinnassa. Myöskään piletti Stadio Olimpicolle ei ollut Pohjoismaiden kisojen hinnoissa, 5-30 € hintaluokasta (Tukholmassa ja Oslossa hinnat taisivat olla 70-80 €) valitsin budjettivaihtoehdon 5 € lipun pohjoiskaarteeseen. Majoitus oli aivan päärautatieasema Terminin vierestä, dormipeti perustason hostellista kolmelle yölle 70 €. On muuten jännä, kuinka Budapestiin tullessani kermaperseeni vaati aina hotellia ja siltä vähintään neljää tähteä, ja nyt metsästetään halvinta hostellia. Ettei vaan olisi rahat lopussa? Mutta niin, siinä nämä pakolliset statsit, jatketaan tapahtumiin.


Päivä 1:

Kisat olivat tiedossa heti torstaina, joten heti keskustaan saavuttuani suoritin nopean repun tyhjennyksen hostellilla, iskin pari pizzapalaa aseman vierestä naamariin ja kohti stadionia. Metro toimii Roomassa ihan kelvollisesti, 72h lippu julkisiin oli hinnaltaan 18 €, joten sellainen taskuun. Raivostuttavin asia julkisissa oli, kun etenkin Terminillä metroa odottavat ihmiset jäivät laiturille tullessaan niiden kahden holvikaarisisäänkäynnin tukkeeksi ja metron saapuessa änkesivät niihin kahteen keskimmäiseen vaunuun, joihin eivät sitten yllätyksekseen mahtuneetkaan. Kun massasta pääsi kiroillen lävitse, olivat metron ensimmäinen ja viimeinen vaunu aina lähes tyhjiä. Busseilla taasen ei oikein tainnut olla aikatauluja ja jos olisikin ollut, niin tuskimpa ne paikkaansa olisivat edes pitäneet. Niiden reittejä ei tullut edes katsottua etukäteen, joten tyylini oli etsiä pysäkkien linjalistoista asema johon halusin ja sen jälkeen pistää kädet ristiin ja herran huomaan, että sieltä joskus se bussi tulee.

Kisat läpi kuvina:

Kotiyleisön suursuosikki oli ½-partaa tavaramerkkinään pitävä korkeushyppääjä Gianmarco Tamberi. Miehellä tuntui koko ajan olevan show päällä, ja hyppääminen näytti olevan välillä sivuasia yleisön huudatuksen välissä. Meitä vanhoja koulukuntalaisia, itseäni ja Rädyn Seppoa, tuollainen helvetin melskaaminen ärsyttää suunnattomasti. Voittaisi edes maailmanmestaruuden ennen kuin alkaa kukkoilemaan. Italialainen yleisö oli oletuksiani paremmin mukana karkeloissa ja stadionilla kierrätettiin aaltoakin lähemmäs 10 kierrosta jossain vaiheessa. Illan kovimman tuloksen teki naisten 5000 metrillä Etiopian Almaz Ayana, joka juoksi vain noin 1,5 sekunnin päähän maailmanennätyksestä. Toinen kova laji oli miesten pituus, jossa 7 miestä pääsi yli 8 metrin, mielestäni tässä vaiheessa kautta aikas hyvin. Vielä yhteenvetona: erittäin hyvät kisat kelvollisella tulostasolla. Illalliseksi jälleen pari pizzapalaa.


Päivä 2:

Olennainen oli hoidettu alta pois ekana iltana, joten sitten oli aika siirtyä kunnon turistiksi pällistelemään mitä kaikkea Roomasta löytyy. Aamulla heittelin Google Mapsiin parit tähdet sellaisien nähtävyyksien kohtaan, joista joskus olin jotain kuullut ja sitten vaan kiertämään. Enpä tehnyt siis taaskaan nähtävyyksien katselusta liian vakavaa ja jätin tilaa soveltamiselle, ihmettelylle, päikkäreille hostellilla sekä tietty oluenjuonnille.

Eipä siinä, kierrosta eteenpäin, ja katsomaan onko muualla yhtä paljon porukkaa liikkeellä.

Tämä Vittario Emmanuelin muistelumerkin ympäristö oli kyllä siitä hyvä paikka, että kolme komeata kohdetta oli tuossa ihan vierekkäin.

Pienet tunnin päikkärit tämän kierroksen jälkeen. Hostellilla yhdellä dormikaverilla, 60-70-vuotiaalla argentiinalaismuorilla oli kauheasti asiaa, mutta valitettavasti ei oikein yhteistä kieltä löytynyt. Kroatialainen Adriana toimi parhaansa mukaan tulkkina, sillä osasi hieman espanjaa ja italiaa. Jaa niin, toki hänellekin muistin kehua Blanka Vlašićin olevan iskän suosikkiurhelija.

Illalliseksi otin pastaa jostain ravintolasta Terminin lähellä. Paikan nimi ei jäänyt mieleen, mutta eipä ruokakaan mitenkään historiankirjoihin jäänyt. Tärkein, eli näläntunteen siirtäminen kuitenkin onnistui, joten sikäli palveli. Ja palvelu toimi nopeasti, joten pienelle iltakävelylle oli vielä lähdettävä. Puhelimen S Healt -applikaatio väitti että 25km tuli tuona perjantaina käveltyä, mutta tuskin se ihan niin paljoa oli, vaikka jalat illalla aika kypsät olivatkin.

Tulipa muuten näin jälkikäteen katsottuna ihan järkyttävä määrä kohteita yhteen päivään. Lauantaina sitten vähän rauhallisemmin.


Päivä 3:

Päivän agendana oli tutustua vähän paremmin Vatikaaniin, ja jopa käydä sisällä Pietarinkirkossa jos hermot kestäisivät.

Päikkärit venähti pariin tuntiin, mutta mikäs siinä, olihan siinä jo parissa päivässä enemmän kuin tarpeeksi nähty.

Pari olusta matkaevääksi ja vielä illasta pyörimään kaupunkia. Jostain bongasin, että Valla Aurelian metroaseman vieressä olisi joku kukkula komeilla näköaloilla, mutta poluilla oli sen verran pimeää että päädyin vetäytymään suunnitelmasta. Ja etenkään kun mukaan ei sattunut pistoolia tai huumeita kauppatavaraksi. Niinpä päädyin vaan tallaamaan katuja ja fiilistelemään. Toimi ihan sekin.


Päivä 4:

Lentokentälle piti sunnuntaina suunnata puolen päivän aikaan, joten eipä siinä paljoa aikaa aamulla jäänyt. Pienet kiertelyt vielä ja metrolippu, jossa oli käyttöaikaa jäljellä viitisen tuntia, meni lahjoituksena jollekin vanhemmalle pariskunnalle.

Onneksi olkoon, jos jaksoit tänne asti postausta kahlata! Pienenä loppuyhteenvetona vielä, että Rooma oli huomattavasti ennakko-oletuksia parempi mesta. Toki olen yhä vieläkin enemmän Itä-Euroopan ystävä, mutta tämän toisen Italian reissun jälkeen siedän italialaisia jo huomattavasti paremmin. Ja ehkä seuraavalla reissulla auttaisi, jos osaisi kieltä vähän enemmän kuin ciao ja grazie. Niin, ja korttia en pistänyt Vatikaanista tulemaan, mutta äiteelle löytyy yllättäen jääkaappimagneetti.

Päiväretki Balatonille

Pikkusiskon vieraillessa pari viikkoa sitten täällä toista kertaa, täytyi keksiä jotain uutta, sillä perussetit oli jo nähty. Niinpä vuokrattiin yhdeksi päiväksi auto ja lähdettiin Balatonille. Jo aika monessa maassa autoilleenna (Belgia, Ranska, Italia ja Tallinnassa laiva-Superalko-reitti), ei Unkarin liikenne ratin takaa enää niin hirmuiselta tuntunut, joten jos pärjää autolla Tampereella, osaa ajaa myös täällä.

Yllättäen reissusuunnitelmaa ei oltu muuten tehty, kuin että aloitetaan asukasluvultaan vähän Kangasalaa pienemmästä Siófokista Balatonin etelärannalta. Sinne ei ajellut kuin tunnin verran, sen jälkeen kun oli puoli tuntia eksyillyt karttaohjelmien kanssa koittaen päästä Budapestista pois. Siófokilla suurin anti oli komea vesitorni sekä tietenkin ranta. Turisteja ei näin vuosin vielä näkynyt, joten aallonmurtajaa ja rantaa sai tallata melko rauhassa. Vesitornista oli hyvät näkymät kaupungin ylitse, eikä hissilippukaan muistaakseni kovin montaa euroa ollut. Lounas syötiin Mala Garden -nimisessä ravintolassa, joka oli TripAdvisorissa kaupungin ykkösenä ja ruoka oli erittäin syötävää, molemmilla kalaa lautasella. Hintataso oli jonkin verran normaalia korkeampi (suunnilleen 12 € per annos), mutta se nyt kestettiin.

Lounaan jälkeen alettiin soveltamaan seuraavan kohteen kanssa ja päätettiin siirtyä Balatonin pohjoisrannalle. Google Maps ohjasi meidät paikkakunnalle nimeltä Balatonfűzfő ja kun todettiin, ettei siellä näy mitään merkkejä elämästä, totesin etsimämme paikan olevankin ehkä nimeltään Balatonfűred. Aika lähellä ja mitä pienistä, joten vielä parikymmentä kilometriä eteenpäin ja oltiin perillä.

Balatonfűredista löytyi ehdottomasti Siófokia komeampaa rantamaisemaa ja pienehkö rantabulevardi. Otimme hyvät jäätelöt rantabulevardin kahvilasta matkaan (varmaankin täältä) ja menimme ihmettelemään, että miten turkoosia se vesi on tällä puolen järveä.

Kello ei ollut vielä liikaa, joten katsoin kartasta Tihany-nimisen niemen alle 10km ajomatkan päästä ja ajelimme sinne. Koko kevät on ollut yhtä luostarien kiertämistä, joten pitihän sellainen täältäkin bongata.

Tuo tiistai oli viikon kolein päivä, lämpötila liikkui +20°C tienoilla, mutta uhkaavista pilvistä huolimatta sadetta ei onneksi saatu kuin ajomatkoilla. Huomioina vielä tuonne automatkaaville, että kolikoita on hyvä varata joitain kiloja parkkiautomaatteja varten, sillä ilmaiset parkkipaikat ovat kaupungeissa ja kylissä harvassa.

Tämä teksti on muuten kirjoitettu lähes kokonaan jonottaessani pääsyä Vatikaaniin, siitä reissusta tulee toivottavasti raporttia vähän nopeampaa tahtia. Ja panoraama-kuvia tulee tästä eteenpäin näkymään blogissa erittäin paljon, pikkusisko kun toi tullessaan uuden kännykän, josta tuo toiminto löytyy.

Unkarilainen vaihtari

Kuka hullu nyt Tampereelle haluais?

Onpa täällä ollut hiljaista. Melkein jo liikaa vieraita, tenttejä ja matkustelua pariin viikkoon. Ja jo kahdelta kaverilta on tullut viestiä, että missä uudet tekstit viipyy (äitee ei siis ehkä olekaan ainut lukija), niin lähdetäänpä purkamaan kaikkea mitä on taas tapahtunut.

Tapahtuipa iltana eräänä pari viikkoa sitten sellaista, että tapasin unkarilaisen opiskelijan, joka on tulossa Tampereelle vaihtoon ensi syksynä. Zsombor, joka on alunperin Pécsistä (200km Budapestista etelään) pisti viestiä Facebookissa, että hän oli saanut nimeni koulun kv-toimistosta ja tottakai hän otti yhteyttä. Päädyimme oluelle. Olin poiminut ennen lähtöäni TAMKilta mukaan pari esitevihkoa ja niillehän tuli nyt käyttöä luovuttaessani ne eteenpäin. Kirjoittelin Zsomborille myös Googlen Driveen pari sivua Tampere- ja Suomi-vinkkejä, ja eiköhän sitä sitten viimeistään syksyllä Tampereella nähdä tämän veijarin kanssa uudestaan. Zsombor oli muuten toinen täällä tapaamani rallifani, puheeni oli kuulemma samanlaista kuin Jari-Matti Latvalalla. Ottaako tuon nyt sitten hyvällä vai pahalla? Rallienglannilla siis mennään, mutta onneksi ei ihan tommimäkis-tasolla. ”Race was bad but car was good.”

20160520_143330


Koulun lehtoreista olin jo jonkin verran täällä jutellut, yhden kanssa olen eksynyt muutamasti syömään tai oluelle ja nykyinen opinto-ohjaaja kyselee myös ahkerasti meitä raskaan päivän jälkeen palauttavalle ohraiselle. Kärkeen meni kuitenkin eräs lauantai Business Analysis -ainetta pitävä opettaja, joka kutsui meidät vapaaehtoisia ryhmätyöesityksiä ylimääräisellä tunnilla pitäneet syömään omistamaansa ravintolaan.

Vielä paremman hommasta teki kun Mr. Almasi kertoi, että hän tarjoaa kaikille yhden pääruuan ja ruokajuoman. Peuraa burgerin välissä ja Tuborgia kyytipojaksi meikälle. Paikan päälle saavuttuamme selvisi, että Mr. Almasi ei valitettavasti ehdi illallistamaan kanssamme, sillä hänellä oli alkamassa keikka eräässä kellarikapakassa (Zappa Cafe taisi olla nimeltään hän) puolen tunnin päästä. Niinpä söimme 8 opiskelijan voimin ja siirryimme aterioinnin jälkeen kuuntelemaan opettajamme laulantaa. Ja vallan erinomaisesti häneltä kävi myös rock-covereiden laulaminen. On siinä kaveri, jolla on monta rautaa tulessa. Ja loppuillasta vielä mainintana, että tapasin kolme omanilaista, jotka olivat hollantilaisvaihtarin vieraana. Kaikkea sitä Budapestissa tulee vastaan, erittäin mukavia heppuja nämä tulevat sulttaanit.

GoPork