Miksi Budapest? +viikonlopun pyörimisiä

No halpaa kaljaa ja ihan lämmintä kai?

Otsikon kysymystä on ihan hyvä selvittää ennen kaikkea itselleen, aiemmin kun ei ole kunnolla tuotakaan tullut mietittyä. Alun laini on ollut yleisin vastaus siihen.

Koko prosessi alkoi joskus vuoden 2015 alussa kun eksyin sattumalta TAMKin vaihtoinfoon. Istuin sen tunnin setin läpi ja ajattelin, että ”ihan jees” -juttuja, mutta eipä ole meikää varten. Seuraava muistikuva aiheesta on itseni löytäminen läppärin edestä iltana, jolloin hakemusten deadline oli. Ja palautus luonnollisesti pari minuuttia myöhässä seuraavan päivän puolella.

Matkailua on tullut harjoitettua tähän mennessä vähemmissä määrin. Etelä- ja länsinaapurin lisäksi pientä pintaraapaisua on tehty Norjaan, Belgiaan ja viimeksi Tanskaan. Ja toki junnunpana kertaalleen koko perheen voimin Kanarialla ja Portugalissa (äitee on tainnut heittää sen Luis Figon pelipaidan jo pois…). Kielipää ei ole ollut vahvuusalueitani, se kun on ainoa oppiaine, jota varten koulussa olisi oikeasti tarvinnut ihan opiskellakin ajatuksen kanssa. Tässä sitä nyt sitten koitetaan paikkailla.

Maavalinta tuli toteutettua faktatiedon puuttuessa vahvoilla mutu-oletuksilla. Lähdin karsimaan alueita. Euroopan ulkopuolelle? Liian rohkeaa. Jos tilaan siivet medium-kastikkeella, niin siinähän on heittäytymistä jo riittävästi. Espanja, Italia, Välimeri? Ei pysty, liian sosiaalisia ja äänekkäitä ihmisiä. Muut pohjoismaat? Nehän on niin lähellä, että täytyy melkein joka sunnuntai käydä porukoilla syömässä tarjouslohta ja perunamuusia. Benelux, Britit, Alpit? Ehkä liian kallista, liian turvallista, liian helppoa. Saksa, Ranska? En ikinä näitä koulussa lukenut, josta itselleni katkeroituneena en varmasti mene. Venäjä, itäinen Eurooppa? нет, спасибо. Jos venäjän opinnot olisivat kunnolla lähteneet lentoon, niin возможно да. Onpa iso mies pirun nirso. Jäljelle jäi enää kourallinen maita. Mihin on helppo ja halpa päästä? Jaa Unkariin? Sinne siis.


Aivoissa on varmasti alitajuisesti liikkunut monia taustaprosesseja, ja hieman mietittyäni löytyykin yllättävän monta Unkari-linkkiä, jotka ovat ehkä jotenkin vaikuttaneet päätökseen. Porukat ovat käyneet Budapestissä kertaalleen ja mukavaksi kehuneet. Kummisetä on mukana Suomi-Unkari-seurassa. Valmentaja on ollut Budapestissä tiimiakatemialla valmentamassa. Ensimmäisen liiketalousvuoden kurssikaveri oli Unkarissa työharjoittelussa. Jostain sieltä se siis kumpusi.

 

 

2016-02-14 15.06.59
Keväisen raikkaan värikäs Budapest ja Spiritus Disc Golf Park. Oli pieni työvoitto jo pelkästään matkustaa tunti pelipaikoille kaupungin laidalle metro-raitiovaunu-bussi-yhdistelmällä. Ei ollut muuten ruuhkaksi asti muita heittäjiä. Taustalla on yksi Unkarin noin 50 jäähallista. Olisin mennyt katsomaan viikonloppuna jääkiekon olympialaisten esikarsintaa, mutta 12 500 henkeä vetävä Sportsarena oli loppuunmyyty Unkari-Puola-ottelussa. Huh.
2016-02-13 20.16.16
Muistatteko aikaa ennen älypuhelimia, kun otimme filmikameralla kuvia ravintola-annoksista ja kiersimme naapureiden ovilla näyttämässä niitä? Kuvassa gulassikeittoa ja ruokapöytänä Singer-ompelukoneen pöytä. Tapahtumapaikkana vuokraemännän suosittelema Cafe Csiga kivenheiton päässä kämpiltä. Alkukeitto, pääruokataimen, jälkiruokasuklaakakku ja paikallinen IPA alle 5000Ft eli sinne 15 euroon. Mukavan hipsteri tunnelma ja sopivasti välinpitämätön palvelu. Kannan forinttini tänne toistekin.