Päiväretki Bratislavaan

Kaukaisempia maita on tullut käytyä nyt kevään aikana Budapestista käsin varsin mukavat neljä kappaletta, mutta lähemmät alueet ovat jääneet melko lailla huomiotta. Ja vaikka tenttejä vielä riittää, viimeiselle 10 päivälle täytyi vieläkin pientä reissua kehitellä. Ja tämän lähdön päätin aika spontaanisti edellisenä iltana.

20160616_051230
Hyvää huomenta Keleti klo 5:12.

Ajattelin, että Wieniä ei ehdi päivässä näkemään ja sinne pääsee tarvittaessa myöhemmin suoraan Suomesta lentelemällä, joten siksipä raiteet veivät kohti Slovakiaa ja Bratislavaa. Keletin rautatieasemalta, viiden minuutin kävelymatkan päästä kämpiltä, lähti juna kohti toisen jääkiekon MM-kullan, ilmaveivin ja Jutin nilkkatulehduksen synnyinkaupunkia kello 5.25, kun satuin mukavasti jo viiden aikaan heräämään. Junia Bratislavaa päin menee noin tunnin välein ja meno-paluulippu maksaa 17,5 €. Ja tuohon lippuun ei edes tarvitse valita tiettyjä lähtöjä, vaan voi hypätä junaan silloin kun itselle sopii. Matka-aika sekä Bratislavaan että Wieniin on hieman vajaa kolme tuntia, joten etenkin Bratislava on kokonsa ja matka-ajan puolesta ihan käypä päiväretkikaupunki Budapestiin matkaavalle.

Junassa vähän TripAdvisorista selvitin, että mitä nähtävää Bratislavassa voisi olla ja ensimmäisenä tie vei vanhaan kaupunkiin.

Aamukahvin join jossain tuossa aukion kulmilla ja siitä suuntasin katsomaan, että millä lailla se Tonava täällä pohjoisemmassa virtaa. Ja ihan samalla tavallahan se, mutta vähän ruskeammalta näytti vesi.

20160616_102136
Sillan nimi Most SNP ja suunta Tonavaa etelään.
20160616_102746
Sen nimi on osuvasti UFO.

Tuosta lähdin valloittamaan Bratislavan linnaa, joka kohoaa aikas heti Tonavan vieressä kuten Budan linna Budassa.

Matkaevääksi olin repäissyt tällä kertaa jopa neljän euron unkarilaista punaviiniä, joten sitä sitten janon yllättäessä kitusiin.

Vielä linnalta vähän otoksia. Osa linnan alueesta oli rempassa, ja näyttää olevan oikeastaan koko kevään reissujen teema, että ikuisuusremontit on menossa.

Siitäpä uudestaan vanhaan kaupunkiin:

Ja safkan jälkeen (päivän keitto ja hampurilainen paikassa jonka nimeä en muista) sitten mutkitellen takaisin kohti rautatieasemaa.

Takaisin rautatieasemalle kävellessä bongasin Fabrika-nimisen panimoravintolan, jossa oli alkamassa Englanti-Wales EM-futispeli. Annan pisteet sekä herkulliselle, paikan päällä pannulle vehnäoluelle (0,5l 2,8 €), sekä sille, että Englanti voi päästä EM-kisoissa jopa jatkopeleihin.

Siitä sitten illaksi takaisin Budapestiin velvollisuuksien pariin. Suositus Bratislavalle osaksi Wienin tai Budapestin reissua, pelkästään tuonne en varmaan kuitenkaan lähtisi, sillä nähtävää riittäisi maksimissaan toiseksi päiväksi.

Mainokset

Puolassa voi polskia – ja muita kokemuksia Varsovasta

Tulipa siinä pari iltaa katsottua jalkapalloa ja juotua kaljaa uzbekistanilaisen kaiffarin kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään.

Järkyttävä otsikko, ensinnäkään Veikselissä ei kannata uida ja toisekseen en valitettavasti puhu kahta sanaa enempää puolaa.

Tein päätöksen nähdä vielä ainakin yhden Euroopan pääkaupungin, vaikka päivät alkavatkin olemaan Budapestissa vähissä. Myös rahakirstun pohja alkaa näkyä, joten tämän reissun Puolaan tehtiin oikein pienellä budjetilla. Lennot varasin taas Wizzairilta ja menopaluun hinta oli melko posketon 35 €. Tähän yhdistin kolmen yön hostellidormipedin samaisella 35 € hinnalla (sisältäen aamupalan).

Kuten reissulla Georgiaan, myös Puolaan sain vinkkejä sieltä kotoisin olevalta vaihtarilta, Aleksanderilta. Ja mikä parasta, hän on kotoisin juurikin Varsovasta. Ennen reissua ajatukset kaupungista olivat jotain sekoitusta Budapestista, Berliinistä ja Venäjältä, mutta liikaa faktatietoa en tietenkään ollut taaskaan haalinut. Tiedossa kuitenkin oli, että kaupunki on käytännössä rakennettu uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, kiitos saksalaisten. Tämä reissu oli aika lailla tehokas 70 tunnin pyrähdys, torstaina iltapäivästä olin Varsovassa ja sunnuntaina puolenpäivän aikoihin takaisin Budapestissa. Sitten lähes kronologiseen matkakertomukseen:


Varsovan Chopinin kentältä pääsi mukavasti puolessa tunnissa bussilla (kertalippu 4,4zl eli 1 €) keskustaan. Heti kentältä lähtien huomasin kaupungin olevan yllättävänkin moderni. Esimerkiksi bussi oli pakasta vedetty, sen sisällä aikataulunäytöissä näkyi reaaliajassa reitin jokainen pysäkki, millä kadulla pysäkki on ja kuinka kauan matka sinne kestää. Junallakin olisi kaiketi kaupunkiin päässyt. Keskustaan päästyäni suuntasin heti hostellia etsimään ja ihan hyvällä sijainnilla oli majoitus tälläkin kertaa. Paikka oli aikas tunnelmallinen korkeine huoneineen ja puulattioineen, mutta kevään kämäisin WiFi-palkinto menee kirkkaasti tälle hostellille. Aamupalaksi oli tarjolla teetä, paahtoleipää ja muroja+mysliä, mutta enpä ihan ruotsinlaivan tasoista (ainakaan Silja Symphony) aamiaista tuolla hinnalla odottanutkaan

Hostellilta matkaan pääsy kesti hetken, sillä Intercultural Communication – kurssin 3-sivuisen loppurapsan palautus painoi päälle ja täytyi se tehdä loppuun, mutta vähän illemmasta sitten sain tarkemman kosketuksen kaupunkiin.

Kämpille päin palaillessani kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota rullaluistelijoiden suureen määrään. Heitä liikkui esimerkiksi Nowy Swiat –kadulla jatkuvasti. Aleje Jerozolimskie –pääkatua tallatessani sitten tajusin miksi. Käynnissä oli yörullaluistelu-tapahtuma ja pian poliisisaattueessa ohitseni menikin 7000 rullaluistelijaa. Parissa ylläolevista kuvistakin heitä kiitää.


Perjantain aloitin kaupungin korkeimmasta maamerkistä, Kulttuuri- ja tiedepalatsista. Tuo noin 230 metriin kohoava rakennus (ilman mastoa 168m eli Näsinneulan korkeus) on Puolan korkein ja lisäksi koko rakennus on neliöiltään Puolan suurin. Hetken julkisivua tallattuani se oikea sisäänkäyntikin löytyi. Lippu kerrokseen nro 30 teki opiskelijalta 17 zl (4€, itse asiassa melko hintava) ja sitten vain luokkaretkiläisten kanssa hissillä ylös. Pienen sateen lakattua maisemat kaupungin yli olivatkin viimeisen päälle.

Yläilmoista päästyäni suunta oli seuraavaksi kohti vanhaa kaupunkia, jos sitä kovin vanhaksi voi kutsua. Varsova tosiaan pommitettiin toisessa maailmansodassa aika pahoin, mutta vanha kaupunki on rakennettu uudelleen vanhaa muotoa seuraillen.

Keli oli perjantaina vähän turhan vaihteleva, tasatunnein tuli vettä ja sitten taas aurinkoa.

Jälleen tuli yhteen päivään ainakin tarpeeksi kohteita ja ilta meni sitten hostellilla EM-avausta katsoen. Samassa dormihuoneessa oli tosiaan veli uzbekistanilainen, jonka nimi ei millään jäänyt mieleen. Hänen heikolla englannillaan ja minun vielä heikommalla venäjälläni koitimme saada keskustelua aikaan sen välillä jopa hieman onnistuen. Tärkeintä oli kuitenkin että juttua ja puolalaista Żubr-merkkistä olutta riitti (pullon koko 0,65l, voltteja 6 % ja hintaa ehkä 0,65€ / pullo) pikkutunneille.


Lauantaille olin miettinyt käynnin suuren puolalaisen tähtitieteilijän Nikolaus Kopernikuksen mukaan nimetyssä Copernicus Science Centerissä, joka oli hyvin samantyylinen kotimaiseen Heurekaan verrattuna (tai ainakin mitä nyt muistelen tuota 5.- tai 6.-luokalla tehtyä luokkaretkeä). Erilaisia näyttelyitä oli noin 7 kappaletta lähtien peileillä ja valoilla toteutetuista harhoista jatkuen ihmiskehon ominaisuuksiin ja päättyen muistia ja mieltä tutkivaan näyttelyyn. Tuolla sai helposti vierähtämään pari tuntia ja varmaan enemmänkin olisi kulunut, jos olisi kaikkia vimpaimia alkanut testaamaan. Pääsylippu oli opiskelijalta 18zl eli jälleen siellä 4 €:ssa (Heurekaan muuten opiskelija 15 €).

Tieteen jälkeen suunta tietenkin taas urheilun pariin ja otin kansallisstadionin (PGE Narodway – nimellä kulkee sponsorin mukaan) lähempään tarkasteluun. Sehän oli myös vallan modernin oloinen, rakennettiinhan se edellisiä potkupallon EM-kisoja varten. Stadionin ympäristön oli muuten vallannut vähemmän yllättäen ketkäs muutkaan kuin rullaluistelijat. Nytpä on sitten tälle keväälle nähty viiden maan suurimmat urheilupyhätöt.

Stadionilta olisin ottanut ratikan alleni, mutta tomera poliisi oli pysäköinyt autonsa raiteille risteykseen juuri ennen pysäkkiä. Arvelin jotain häppeninkiä olevan taas tapahtumassa, ja kun bussilla keskustaan pääsin, niin syykin selvisi. Meneillään oli gay-pride tai millä nimellä tämä seksuaalista tasa-arvoa ajava festari nyt missäkin kulkee. Ja kuten semi-ahdasmielisestä Puolasta voi kuvitella, turvatoimet oli jouduttu virittämään aika tappiin. Poliisiautoja pystyi äkkiä laskemaan kulttuuripalatsin ympäristöstä lähemmäs sata kappaletta. Nälkä painoi kuitenkin kovasti päälle, joten niinpä jouduin jättämään tapahtumaan osallistumisen tällä kertaa välistä.

Suunta oli tuohon aivan kulttuuripalatsin viereen Zlote Tarasy – kauppakeskukseen, joka varmaan jälleen kerran oli maan suurin ja hienoin. Tai näin ainakin päättelin, kun kerroksia oli saman verran kuin Koskikeskuksessa eli ainakin 5kpl. Norsua tuolta ei ehkä voinut ostaa kuten Lontoosta Harrodsilta, mutta eiköhän melkein kaikki muu löytynyt, mitä ihminen voisi tarvita.

Välikuoleman jälkeen lähdin katsomaan iltakävelylle vielä yhden puiston ja etsimään puolalaista mielenmaisemaa.

Puistoja Varsovassa kyllä riitti ja tämä oli varmaan isoin niistä, Lazienki Królewskie. Kuvauksellisin paikka siellä oli kuvan pałac Łazienkowski tai lontooksi Palace on the Isle, joka tosiaan nimensä mukaisesti on palatsi lammen keskellä. Siitäpä vielä burgerille Bobby Burger -nimiseen paikkaan jossa ensimmäinen erä Englanti-Venäjä-peliä ja toinen puolikas sitten hostellilla uuden ystäväni kanssa.


Sunnuntaina ei sitten enää paljoa ehtinytkään hommailla, lento kun lähti kohti Budapestia jo kello 10.40. Puolalaisia futishuligaaneja oli muuten lähdössä samaan aikaan yksi koneellinen Nizzaan.

Loppuyhteenvetona totean Varsovan olevan modeni ja edullinen matkakohde, jossa historian ystävä saisi helposti vietettyä vaikka viikon. Ruoka on maistuvaa ihan lähtien 2,5 €:n kebabista vitosen burgereihin ja 10-15 €:lla syö jo vanhassa kaupungissa kolmen ruokalajin aterian juomineen. Julkinen liikenne toimii keskusta-alueella hyvin, vaikka itse tykkäsin jälleen kävellä enemmän. Englannin taito ei Varsovassa ollut ihan yhtä hyvää kuin Budapestissa, mutta asiat sai silti aina hoidettua. Turisteja ei näin kesäkuun alussa ollut paljoakaan ja suomea taisin reissulla kuulla vain kahteen kertaan. Monet pitävät Krakovaa Varsovaa kauniimpana kohteena, joten seuraavaa Puolan reissua sitten sinne tai Gdanskiin, johon Wizzair lentää tällä hetkellä Turusta.

Timanttiliigaa Roomassa

Eijjumalauta, mummoilla on kävelykepit vaihtuneet selfiekeppeihin.

Blogin nimi on juuri vaihtumassa muotoon Euroopan kirkot ja muut uskonnolliset rakennukset.

Olen lyhyen elämäni aikana tehnyt kaksi matkaa katsomaan yleismurheilua ihan ulkomaille asti. Ensimmäinen taisi olla vuonna 2010, kun iskän kanssa olimme katsomassa Tukholman DN Galania eli Timanttiliigan kisoja ja heti perään 2013 olimme Oslossa Bislettin saman sarjan kisoja katsomassa. Niinpä tasaisen vauhdin taulukolla seuraava kertani oli koittava nyt 2016. Euroopassa oli ennen kotiutumistani tiedossa neljä Timanttikisaa, kaksi edellämainittua, sekä Birminghamin ja Rooman kisat. Uutta paikkaa tietenkin metsästykseen ja halvemmat lennot ratkaisivat kohteeksi Rooman.


Pistetään nyt parit kuvat Oslon reissulta 2013, kun koneelta löytyivät ja tässä on kelpo julkaisualusta.


Sitten nykypäivään. Mitään erityistä suhdetta ei minulla ikuiseen kaupunkiin ennalta ollut, ja jos jotain, niin ehkä jopa hieman negatiivisia tuntemuksia. Tämä mielikuva oli tullut suurista turistimassoista ja heitä koijaavista kauppiaista, taskuvarkaista ja muista huijareista. Ensimmäisen päivän kuljinkin vainoharhaisesti kädet taskuissa, koko ajan ote arvotavaroissa, mutta jo toisena päivänä uskoin, että kuukauden päivät kasvanut terroristipartani viestii, että minulla ei ole mitään varastettavaa, tai vaihtoehtoisesti tulen muiluttamaan ryövärit heti tuoreeltaan.

Tällä kertaa menin ensimmäistä kertaa Ryanairin siivin. Menopaluulento, joka sisälsi lentokenttäkuljetuksen Ciampinon kentältä kaupunkiin Terminin rautatieasemalle, oli ihan kelvossa 70 euron hinnassa. Myöskään piletti Stadio Olimpicolle ei ollut Pohjoismaiden kisojen hinnoissa, 5-30 € hintaluokasta (Tukholmassa ja Oslossa hinnat taisivat olla 70-80 €) valitsin budjettivaihtoehdon 5 € lipun pohjoiskaarteeseen. Majoitus oli aivan päärautatieasema Terminin vierestä, dormipeti perustason hostellista kolmelle yölle 70 €. On muuten jännä, kuinka Budapestiin tullessani kermaperseeni vaati aina hotellia ja siltä vähintään neljää tähteä, ja nyt metsästetään halvinta hostellia. Ettei vaan olisi rahat lopussa? Mutta niin, siinä nämä pakolliset statsit, jatketaan tapahtumiin.


Päivä 1:

Kisat olivat tiedossa heti torstaina, joten heti keskustaan saavuttuani suoritin nopean repun tyhjennyksen hostellilla, iskin pari pizzapalaa aseman vierestä naamariin ja kohti stadionia. Metro toimii Roomassa ihan kelvollisesti, 72h lippu julkisiin oli hinnaltaan 18 €, joten sellainen taskuun. Raivostuttavin asia julkisissa oli, kun etenkin Terminillä metroa odottavat ihmiset jäivät laiturille tullessaan niiden kahden holvikaarisisäänkäynnin tukkeeksi ja metron saapuessa änkesivät niihin kahteen keskimmäiseen vaunuun, joihin eivät sitten yllätyksekseen mahtuneetkaan. Kun massasta pääsi kiroillen lävitse, olivat metron ensimmäinen ja viimeinen vaunu aina lähes tyhjiä. Busseilla taasen ei oikein tainnut olla aikatauluja ja jos olisikin ollut, niin tuskimpa ne paikkaansa olisivat edes pitäneet. Niiden reittejä ei tullut edes katsottua etukäteen, joten tyylini oli etsiä pysäkkien linjalistoista asema johon halusin ja sen jälkeen pistää kädet ristiin ja herran huomaan, että sieltä joskus se bussi tulee.

Kisat läpi kuvina:

Kotiyleisön suursuosikki oli ½-partaa tavaramerkkinään pitävä korkeushyppääjä Gianmarco Tamberi. Miehellä tuntui koko ajan olevan show päällä, ja hyppääminen näytti olevan välillä sivuasia yleisön huudatuksen välissä. Meitä vanhoja koulukuntalaisia, itseäni ja Rädyn Seppoa, tuollainen helvetin melskaaminen ärsyttää suunnattomasti. Voittaisi edes maailmanmestaruuden ennen kuin alkaa kukkoilemaan. Italialainen yleisö oli oletuksiani paremmin mukana karkeloissa ja stadionilla kierrätettiin aaltoakin lähemmäs 10 kierrosta jossain vaiheessa. Illan kovimman tuloksen teki naisten 5000 metrillä Etiopian Almaz Ayana, joka juoksi vain noin 1,5 sekunnin päähän maailmanennätyksestä. Toinen kova laji oli miesten pituus, jossa 7 miestä pääsi yli 8 metrin, mielestäni tässä vaiheessa kautta aikas hyvin. Vielä yhteenvetona: erittäin hyvät kisat kelvollisella tulostasolla. Illalliseksi jälleen pari pizzapalaa.


Päivä 2:

Olennainen oli hoidettu alta pois ekana iltana, joten sitten oli aika siirtyä kunnon turistiksi pällistelemään mitä kaikkea Roomasta löytyy. Aamulla heittelin Google Mapsiin parit tähdet sellaisien nähtävyyksien kohtaan, joista joskus olin jotain kuullut ja sitten vaan kiertämään. Enpä tehnyt siis taaskaan nähtävyyksien katselusta liian vakavaa ja jätin tilaa soveltamiselle, ihmettelylle, päikkäreille hostellilla sekä tietty oluenjuonnille.

Eipä siinä, kierrosta eteenpäin, ja katsomaan onko muualla yhtä paljon porukkaa liikkeellä.

Tämä Vittario Emmanuelin muistelumerkin ympäristö oli kyllä siitä hyvä paikka, että kolme komeata kohdetta oli tuossa ihan vierekkäin.

Pienet tunnin päikkärit tämän kierroksen jälkeen. Hostellilla yhdellä dormikaverilla, 60-70-vuotiaalla argentiinalaismuorilla oli kauheasti asiaa, mutta valitettavasti ei oikein yhteistä kieltä löytynyt. Kroatialainen Adriana toimi parhaansa mukaan tulkkina, sillä osasi hieman espanjaa ja italiaa. Jaa niin, toki hänellekin muistin kehua Blanka Vlašićin olevan iskän suosikkiurhelija.

Illalliseksi otin pastaa jostain ravintolasta Terminin lähellä. Paikan nimi ei jäänyt mieleen, mutta eipä ruokakaan mitenkään historiankirjoihin jäänyt. Tärkein, eli näläntunteen siirtäminen kuitenkin onnistui, joten sikäli palveli. Ja palvelu toimi nopeasti, joten pienelle iltakävelylle oli vielä lähdettävä. Puhelimen S Healt -applikaatio väitti että 25km tuli tuona perjantaina käveltyä, mutta tuskin se ihan niin paljoa oli, vaikka jalat illalla aika kypsät olivatkin.

Tulipa muuten näin jälkikäteen katsottuna ihan järkyttävä määrä kohteita yhteen päivään. Lauantaina sitten vähän rauhallisemmin.


Päivä 3:

Päivän agendana oli tutustua vähän paremmin Vatikaaniin, ja jopa käydä sisällä Pietarinkirkossa jos hermot kestäisivät.

Päikkärit venähti pariin tuntiin, mutta mikäs siinä, olihan siinä jo parissa päivässä enemmän kuin tarpeeksi nähty.

Pari olusta matkaevääksi ja vielä illasta pyörimään kaupunkia. Jostain bongasin, että Valla Aurelian metroaseman vieressä olisi joku kukkula komeilla näköaloilla, mutta poluilla oli sen verran pimeää että päädyin vetäytymään suunnitelmasta. Ja etenkään kun mukaan ei sattunut pistoolia tai huumeita kauppatavaraksi. Niinpä päädyin vaan tallaamaan katuja ja fiilistelemään. Toimi ihan sekin.


Päivä 4:

Lentokentälle piti sunnuntaina suunnata puolen päivän aikaan, joten eipä siinä paljoa aikaa aamulla jäänyt. Pienet kiertelyt vielä ja metrolippu, jossa oli käyttöaikaa jäljellä viitisen tuntia, meni lahjoituksena jollekin vanhemmalle pariskunnalle.

Onneksi olkoon, jos jaksoit tänne asti postausta kahlata! Pienenä loppuyhteenvetona vielä, että Rooma oli huomattavasti ennakko-oletuksia parempi mesta. Toki olen yhä vieläkin enemmän Itä-Euroopan ystävä, mutta tämän toisen Italian reissun jälkeen siedän italialaisia jo huomattavasti paremmin. Ja ehkä seuraavalla reissulla auttaisi, jos osaisi kieltä vähän enemmän kuin ciao ja grazie. Niin, ja korttia en pistänyt Vatikaanista tulemaan, mutta äiteelle löytyy yllättäen jääkaappimagneetti.

Päiväretki Balatonille

Pikkusiskon vieraillessa pari viikkoa sitten täällä toista kertaa, täytyi keksiä jotain uutta, sillä perussetit oli jo nähty. Niinpä vuokrattiin yhdeksi päiväksi auto ja lähdettiin Balatonille. Jo aika monessa maassa autoilleenna (Belgia, Ranska, Italia ja Tallinnassa laiva-Superalko-reitti), ei Unkarin liikenne ratin takaa enää niin hirmuiselta tuntunut, joten jos pärjää autolla Tampereella, osaa ajaa myös täällä.

Yllättäen reissusuunnitelmaa ei oltu muuten tehty, kuin että aloitetaan asukasluvultaan vähän Kangasalaa pienemmästä Siófokista Balatonin etelärannalta. Sinne ei ajellut kuin tunnin verran, sen jälkeen kun oli puoli tuntia eksyillyt karttaohjelmien kanssa koittaen päästä Budapestista pois. Siófokilla suurin anti oli komea vesitorni sekä tietenkin ranta. Turisteja ei näin vuosin vielä näkynyt, joten aallonmurtajaa ja rantaa sai tallata melko rauhassa. Vesitornista oli hyvät näkymät kaupungin ylitse, eikä hissilippukaan muistaakseni kovin montaa euroa ollut. Lounas syötiin Mala Garden -nimisessä ravintolassa, joka oli TripAdvisorissa kaupungin ykkösenä ja ruoka oli erittäin syötävää, molemmilla kalaa lautasella. Hintataso oli jonkin verran normaalia korkeampi (suunnilleen 12 € per annos), mutta se nyt kestettiin.

Lounaan jälkeen alettiin soveltamaan seuraavan kohteen kanssa ja päätettiin siirtyä Balatonin pohjoisrannalle. Google Maps ohjasi meidät paikkakunnalle nimeltä Balatonfűzfő ja kun todettiin, ettei siellä näy mitään merkkejä elämästä, totesin etsimämme paikan olevankin ehkä nimeltään Balatonfűred. Aika lähellä ja mitä pienistä, joten vielä parikymmentä kilometriä eteenpäin ja oltiin perillä.

Balatonfűredista löytyi ehdottomasti Siófokia komeampaa rantamaisemaa ja pienehkö rantabulevardi. Otimme hyvät jäätelöt rantabulevardin kahvilasta matkaan (varmaankin täältä) ja menimme ihmettelemään, että miten turkoosia se vesi on tällä puolen järveä.

Kello ei ollut vielä liikaa, joten katsoin kartasta Tihany-nimisen niemen alle 10km ajomatkan päästä ja ajelimme sinne. Koko kevät on ollut yhtä luostarien kiertämistä, joten pitihän sellainen täältäkin bongata.

Tuo tiistai oli viikon kolein päivä, lämpötila liikkui +20°C tienoilla, mutta uhkaavista pilvistä huolimatta sadetta ei onneksi saatu kuin ajomatkoilla. Huomioina vielä tuonne automatkaaville, että kolikoita on hyvä varata joitain kiloja parkkiautomaatteja varten, sillä ilmaiset parkkipaikat ovat kaupungeissa ja kylissä harvassa.

Tämä teksti on muuten kirjoitettu lähes kokonaan jonottaessani pääsyä Vatikaaniin, siitä reissusta tulee toivottavasti raporttia vähän nopeampaa tahtia. Ja panoraama-kuvia tulee tästä eteenpäin näkymään blogissa erittäin paljon, pikkusisko kun toi tullessaan uuden kännykän, josta tuo toiminto löytyy.

Viikonloppumatka Berliiniin

Koska olen aina ollut viimeisen päälle kaikkien trendien aallonharjalla, päätin tehdä muodikkaan viikonloppumatkan Berliiniin tutustumaan kaupungin monivivahteseen, urbaaniin ja boheemiin kulttuuriin. Tai oikeasti halusin vain mennä katsomaan jalkapalloa eikä muulla ollut niin väliä, pienet on marginaalit.

Airberlinin aikataulut meni aikas loistavasti, sillä lento oli Berliinissä perjantaina klo 12 ja kone takaisin Budapestiin lähti sunnuntaina klo 21.30. Siis lähes kolme päivää aikaa vaeltaa vailla päämäärää, ei huono. Ainoa kunnon suunnitelma kun oli tuo Hertha BSC vs. Bayern München. Hintapolitiikka menopaluulennosta oli 100 € tienoilla, joten rahaa jäi vielä mukavasti kaljaankin. Lisämaininnat vielä airberlinin stuertille, joka jakoi silmää iskien suklaasydämet koneesta poistuessa, sekä Tegelin lentokentälle, joka toi mieleen kotoisan Tampere-Pirkkalan kentän ja Suoran ala-asteen edesmenneen viipale-koulun.

Kentältä otin bussin Alexanderplatzille ja siitä heti ensimmäistä huurteista ja lounasta etsimään. Hackescher Marktilta löytyi The Bird Express-niminen ravintola ja sieltä perushyvä burgeri. Majoitusvalinta oli viikonlopun trenditeemaa mukaellen ONE80° Hostel, joka oli brändätty nuorille bilehostelliksi. Bileitä hostellista ei kuitenkaan onneksi löytynyt. Hinta 6 hengen dormissa oli kahdelta yöltä 70 € sisältäen aamupalan, joka nyt on hostellista melkoisesti, mutta sijainti oli huippu, vain parisataa metriä Alexanderplatzilta. Huonekavereina oli ainakin saksalaista lentokonemekaanikkoa ja espanjalaisitaliasta opiskelijaa.

Pienen kävelykierroksen ja hostelli-välikuoleman jälkeen suuntasimme Proakatemian tiimikaverin ja tämän kevään Berliinissä opiskelevan Saanan kanssa muutamalle oluelle Hops & Barley -nimiseen baariin. Baarissa oli myös pieni panimo, joten olut oli varmasti paikallista ja tietenkin erinomaista.


Peli alkoi lauantaina jo 15.30, joten lähdin melko aamusta hiljalleen stadionia päin. Tähän väliin joukkoliikenteestä mainintoina, että se toimii saksalaisella tehokkuudella ja kolmen päivän jälkeen systeemi on jo kohtuuselkeä. Kertamaksu taisi olla 2,7 € ja päivälippu 7 €, joten puolta pienempiin hintoihin tottuneelle liikuttiin isoissa summissa.

Kun en mennyt eläintarhaan ja aikaa ennen peliä vielä riitti, päätin käydä katsomassa Charlottenburgin linnan.


Berliinin olympiastadionilla on paljon muutakin nähtävää kuin ainoastaan ottelu. Stadionin ympäristöstä löytyy pienen urheilumuseon verran nähtävää.

Sitten itse ottelun pariin. Liput otteluun oli kaiketi myyty helmikuussa loppuun kymmenissä minuuteissa, ja meikä keksi tämän vapaan viikonlopun 2-3 viikkoa ennen reissua. Siispä otin holtittoman hintaisen 90 € lipun viagogosta. Mutta kerrankos sitä. Katsomonosa 29.2 oli sopivalla tarkkailuetäisyydellä fanikatsomoon eli Ostkurveen nähden. Vaikka yleisurheilumiehiä olenkin, niin pakko myöntää, että pikkaisen juoksuradat vie stadionin tunnelmasta pois. Nuorilla silmilläni kentälle näki vielä kohtuuhyvin, mutta voin vain kuvitella mitä ylimpien rivien katsojat saavat pelistä irti. Koska olin pistänyt pienen vetoni Herthalle, niin täytyihän kotijoukkueen huivikin sitten hankkia. Ja tuli ihan tarpeeseen, tuuli oli melkoisen kova välillä.

Ensimmäinen puolikas oli Bayernin pienoista hallintaa, mutta Herthakin sai muutaman hyvän paikan. Toisen puolikkaan alussa Hertha nukkui ja Vidal laukoi kuudentoista kaarelta pallon maaliin Hertha-puolustajan polven kautta maaliin. Tokalla puolikkaalla myös ikisuosikkini Franck Ribery pääsi kentälle. 170cm pitkä vasen laita oli luonnossa vielä pienemmän näköinen kuin telkkarissa. Peli jatkui tasaisena, kunnes 80 minuutinkohdalla Costa painoi vasurin reilusta 20 metristä vasempaan yläkulmaan Kraftin tuskin edes yrittäessä torjua. Näissä 0-2 -lukemissa mentiin loppuun asti. Ottelua ei ehkä pelillisesti muistella maailmankaikkeuden tapahtumarikkaimpana tai laadukkaimpana, mutta jo pelkästään tunnelman kokemisen vuoksi kannatti ehdottomasti saapua paikalle.Ja yli 76 000 katsojaa, huh. Stadion myydään yleensä loppuun vain juurikin Bayernin tai toisen kovan, Dortmundin, saapuessa paikalle.

Tuosta vielä pieni videokooste ottelufiiliksistä ja lopussa pari muuta viikonlopun tunnelmapalaa. Ja Otto voi vielä katsoa ottelun maalit vaikka täältä.


Ilta jatkui Saanan tunteman erittäin mukavan australialaisvaihtaripariskunnan kämpillä ja siitä jatkettiin myöhemmin heidän koulunsa opiskelijabileisiin leffateatterina ja klubina toimivaan Kino Internationaliin.


Sunnuntaina otin hostellilta vuokrapyörän alle ja päätin tehdä kliseekierroksen loppuun. Kööpenhaminan tavoin myös Berliini on aikas mukava valloittaa polkien, sillä pyöräkaistoja löytyy runsaasti ja muu liikenne antaa hyvin tilaa.

Holokaustin muistomerkki Branderburgin portin lähellä oli jäänyt perjantaina näkemättä, joten nyt sekin pois alta.

Aina kohteeseen päästyäni, katsoin kunnon paperisesta turistikartasta, mitä mielenkiintoista voisi seuraavaksi olla lähellä ja osa kohteista tuli vastaan pyöräillessä sen kummempia niitä kartasta etsimättä.

Tempelhofin entiselle lentokentälle en suosittele lähtemään kävellen, ellei ole koko päivää aikaa ja halua tallata kiitotietä. Se on lentokenttä, se on vähän iso.

Sitten vähän taidehommia, onneksi ”paikalliset” kaverini suosittelivat tätä, tuskin olisin muuten tänne keksinyt tulla.

Punaisen tiilen, keltaisen U-bahnin ja Antin timanttisen kontrastin- ja kylläisyydenlisäämissormen yhdistelmä toimi:

Ja tuosta viimeiset jämäkuvat, joita en keksinyt muualle sijoittaa.

Mitäpä muuta vielä? Berliiniä ei ehdi todellakaan nähdä kolmessa päivässä, eikä se onneksi tarkoitus ollutkaan. Kun tällä reissulla keskittyi perusnähtävyyksiin, voi seuraavalla kerralla löytää jo jotain undergroundimpaa. Ruokapolitiikkani koostui reissulla burgereista, döneristä, bratwurstista ja currywurstista. Suolaista, rasvaista, epäterveellistä, hyvää ja melko edullista (döner tai wurstisafkat 3-5 €). Ravintoloissa oluen hinta oli 3-4 € tuopilta ja kyllä se kalliilta tuntui. Oi mikä järkytys Suomeen paluu tulee olemaan. Kilometrin matkalla Warschauerin metroasemalta aussien kämpille noin 10 eri ihmistä tarjosi pilveä ostettavaksi. Nahkahousuja käytetään enemmän baijerin alueella kuin Berliinissä. Olen moukka, enkä opetellut saksaakaan kolmea sanaa enempää. Silti pärjäsin. Saksalaiset olivat ystävällisiä.

Siinä varmaan ne tärkeimmät. Kiitos Berliini!

Viikko Gruusiassa

Tässä matkakertomusta ja kokemuksia Georgiasta maaliskuulta 2016. Kuvat ovat tässä postauksessa pääosassa (niitä löytyi noin 150 julkaisukelpoista), mutta tarinoitakin löytyy välistä (sekä kuvateksteistä). Eeppinen reissuvideo on vielä leikkauspöydällä ja tulee julkaisuun myöhemmin.


Niin koitti kauan odotettu spring break ja Ibizan tai Kuuban bilekohteiden sijaan tie vei kolmen tunnin lentomatkan ja aikaeron päähän Georgiaan. Lento lähti Budapestistä 23.55 ja perillä olin 6.25. Kutaisin lentokentältä oli 20 larin (8 €) ja 3,5 tunnin bussimatka maan pääkaupunkiin Tbilisiin.

Lauantai oli pitkälti koomausta, sillä edellisyönä unet jäi lähelle nolla tuntia. Pientä kierrosta jaksoin kuitenkin tehdä hostellin lähialueilla. Sunnuntaina sitten uskalsin jo hieman laajentaa reviiriäni. Molemmat majoitukset reissulla olivat erään täällä Budapestissä opiskelevan georgialaisen suosituksia. Varsinkin tämä ensimmäinen osui nappiin. Hinta yhdeltä yöltä oli 10-15 € ja kolme ensimmäistä yötä sain olla yksin kuuden hengen makuusalissani. Viimeisenä yönä alakerran toisessa makuusalissa majoittui 3 puolalaista opettajaa. Henkilökunta oli erittäin avuliasta aina kun kysyttävää ilmeni ja kolmantena iltana sängyn vierestä löytyi pullo paikallista saperavi-punaviiniä kiitoksena heidän hostellinsa valitsemisesta. Ei huono.

Vaikka katuopasteet olivat kaupungeissa todella puutteelliset, niin suunnistaminen oli kohtuullisen helppoa, kun jonkun korkeimmista maamerkeistä näki aina, ja siitä pystyi päättelemään mihin mennä. Toki kännykässä oli myös offline-kartat apuna.

Pieni uutiskertaus viime kesältä:

Suurin osa keskustan näkemisen arvoisista paikoista oli kävelymatkan päässä, mutta julkine liikenne toimi ainakin metron osalta kelvollisesti. 2 larilla (0,8 €) sai lunastettua itselleen matkakortin, johon ladattiin sitten haluamansa saldo. Metromatkan hinta oli 50 tetriä (0,2 €) ja köysihissin 1 lari per matka.

Muutama patsas reissun varrelta:

 

Maanantaille otin opastetun kiertoretken itäiseen Georgiaan. Kohdelistalla olivat Signagi, Bodbe ja Tsinandali. Hinta reissulle oli vielä siedettävä 60 GEL (22 €). Lähtö oli aamukymmeneltä vanhan kaupungin ytimestä ja marshrutkaan hyppäsi 8 venäläistä, brittipariskunta (joista nainen työskenteli Bakussa opettajana), norjalaispariskunta (mies töissä öljynporauslautalla ja nainen Kristiansandissa suuhygienistinä), pari opasta ja Antti. Ensimmäinen kohde oli Bodben luostari noin 20km päässä Azerbaidžanin rajalta. Täällä alkoi hiljalleen selvitä, että kaikki taitaa olla remontissa aina ja ikuisuuden, niin myös tämän luostarin basilika. Pihalla nunnat (?) olivat puutarhatöissä ja pihalta oli myös komeat näkymät alas laaksoon.

Seuraavana vuorossa oli Sighnagin historiallinen kaupunki. Tilasin lounaan yhteydessä viattomasti viinitastingin, kuten myös norjalaiset. Paikallinen viinitasting tarkoitti tietenkin neljää noin 1,5 desin kaatoa ja paria paikallista jäykkää kyytipojaksi. Opiskelijan täytyi tietenkin nauttia kaikki saatavissa oleva alkoholi, ja äkkiä huomasinkin olevani mukavan pienessä seurusteluhumalassa kellon ollessa ehkä 14. Ja varsinainen viinitasting oli vasta edessä seuraavassa kohteessa… Britit ja norjalaiset muistivat tasaisin väliajoin naljailla minulle aiheesta. Suomi-kuvaa maailmalle hei!

Retken viimeinen kohde oli Kindzmaraulin viinitehdas.

Retken päätteeksi kysäisin toista matkaopasta (siis englannintaitoista, ehkä pari vuotta minua nuorempaa) illalistamaan, ja kävimme sitten syömässä khinkaleja ja juttelemassa elämästä. Neidin nimi ei enää millään muistu mieleen, mutta hän opiskeli turismia Tbilisissä ja siinä sivussa teki jo matkaopaskeikkoja. Erittäin mukava tapaus.

Pääsihän sinne Sameban katedraalille sitten vikana päivänä. Päiväretken brittipariskunta tuli myös bongattua täällä uudestaan.

Oli viimeinen Tbilisin ilta ja mietin, että mitähän sitä tekisi. Koska olen Budapestissä käynyt jo noin kuudessa eri kylpylässä, niin kai sitä Georgiassakin täytyi kylpyä testata. Tbilisin kylpylät ovat turkkilaistyylisiä, kuten osa Budapestinkin vastaavista ja suurin osa niistä sijaitsee samalla alueella aivan vanhan kaupungin kupeessa. En ollut mielestäni saanut lareja tuhlattua vielä tarpeeksi, joten päädyin ottamaan tunnin yksityisen vuoron huoneeseen, joka sisälsi suihkut, noin 40-asteisen altaan, noin 15-asteisen altaan ja saunan. Tunnin vuorosta kassalle 80GEL (30 €) ja poika kylpemään. Kokeilin esimerkiksi kylmä-kuumahoitoa eli hyppimistä altaiden välillä. Saunakin oli viimeisen päälle hyvä, ja täällä sai jopa heittää vettä kiukaalle. Kylvyn jälkeen (vuoroni oli muuten klo 23-00) edellisillalta jäänyt puolikas viinipullo kitusiin ja unet oli kuin pikkulapsella.

Keskiviikon siirtymisestä Kutaisiin ei ollut mitään hajua, mutta hostellinpitäjät olivat avuliaita tässäkin asiassa. He neuvoivat kartalta bussiaseman paikan ja etsimään sieltä lipputoimiston. Löysin ”bussiaseman” helposti, toki se oli enemmänkin keskisuuri tori, jonka laidoilla kaupattiin kaikkea mahdollista ja keskellä oli kymmeniä marshrutkia sikin sokin. Haeskelin hetken lipputoimistoa sitä löytämättä, enkä myöskään saanut koukeroisesta kielestä sen vertaa selkoa, että olisin Kutaisiin vievää kyytiä löytänyt. Niinpä turvauduin Transitien seassa Kutaisia huutelevaan mieheen, joka kertoi matkan hinnaksi 10 GEL (4 €). Päätin luottaa tähän mieheen ja hänen valkoiseen Transitiinsa. Odottelimme auton täyteen matkalaisia ja reilun 3 tunnin päästä olin Kutaisissa. Siellä matka päättyi bussiasemalle viitisen kilometriä keskustasta ja Antti huomasi, ettei majoituksen osoitetta löydy offline-kartoista, ja vettäkin satoi. Kultaiset kaaret kuitenkin pelastivat tässä vaiheessa hieman väsyneen, nälkäisen ja näistä syistä hieman ärtyneen matkaajan. BigMac maistui samalta täällä kuin muuallakin ja WiFin avulla löytyi parempaa selvyyttä majapaikan sijainnista. Taksi alle ja 5 larilla (2 €) 5 km päähän hostellille.

Hostelli (tai jopa hotelliksi itseään kutsuva) oli ehkä noin 60-vuotiaan georgialaisrouvan emännöimä talo, jossa taisi olla kolme huonetta vieraille. Yhteistä kieltä ei oikein meinannut löytyä, joten päädyimme puhumaan sekä venäjää, englantia, että georgiaa.

En meinannut löytää Kutaisista oikein millään mitään lähialueelle päivän kiertomatkaa tekevää yritystä, joten suunnitelmani oli suhailla takseilla pari kohdetta. Ensimmäinen kohde oli Sataplia. Myös valitsemani mersukuski (Roman nimeltään) puhui kaiken kaksi sanaa englantia ja minä molemmat sanat georgiaa ja venäjää. Sen verran kuitenkin ymmärsimme toisiamme, että en voisi päästää häntä menemään, sillä en pääsisi muuten Satapliasta takaisin kaupunkiin. Tuolla kun eivät taksit muuten päivystäneet. Satapliasta löytyi kuitenkin pari tulkkaustaitoista nuorta miestä (”Oh, you are from Finland, Sami Hyypia!”). Niinpä sorvasimme kiinteän hinnan päivän reissulle ja 100 larilla (vajaa 40 €) tämä maantierosvo lupautui kyyditsemään ja odottamaan minua koko päivän.

Sataplian jälkeen tie vei paikallisten suosituksesta Prometheuksen luolille. Satapliassakin olisi luolareitistö ollut, mutta tuo oli kuulemma isompi ja kauniimpi. Prometheuksessa täytyi odotella hetki opastettua retkeä luoliin, omin päin sinne ei päässyt. Opiskelijalippu taisi olla euroissa 1,5:n luokkaa, normaalisti ehkä 3 €. Mukaan kierrokselle tuli pari venäläisperhettä, kaksi espanlaiskaverusta ja kaksi opasta, ensimmäinen englannin ja toinen venäjän taidolla.

Espanjalaiset (olisikohan toinen ollut alunperin Granadan seudulta ja toinen Madridista) olivat saapuneet paikalle bussilla ja miettivät, millä mennä takaisin kaupunkiin. Ehdotin heitä hyppäämään kyytiini ja niinpä matkaseurueemme tuplaantui. Toinen heistä oli ollut jokunen vuosi sitten Tbilisissä vaapaehtoistöissä 6kk, joten häneltä löytyi myös pientä georgian taitoa kuskin kanssa kommunikointiin.

Seuraava kohde oli Gelatin luostari.

Iltapäivä eteni jo pitkällä, mutta kuski halusi näyttää meille vielä yhden palan kaunista kotimaataan. Niinpä kävimme vielä Gelatin lähellä olevassa Motsametan luostarissa.

Noin kahdeksan tunnin kiertoajelun päätteeksi annoin kuskille kuukauden palkan kouraan (todennäköisesti lapsensa pääsivät ansioistani kouluun) ja päädyin espanjalaisten kanssa jatkamaan iltaa muutaman oluen ja illallisen merkeissä. Ei se yksin matkustaminen niin tylsää olekaan. Ruokailun päätteeksi kiipesimme vielä kaupungin komeimmalle kirkolle, Bagradin katedraalille, ehkä kilometrin päähän keskustasta.

Viimeisenä päivänä en jaksanut enää lähteä minnekkään kauemmaksi, vaikka esimerkiksi Chiaturan kaivoskaupunki, jossa julkinen liikenne hoidetaan suurimmaksi osaksi köysihisseillä ja 40-metrisen monoliitin päällä oleva pieni kirkko Katshkissa (Ville Haapasalo ei uskaltanut kiivetä huipulle) olisivat olleet saavutettavissa. Niinpä päädyin etsimään vielä pari kohdetta Kutaisin sisältä.

Lämpötila nousi perjantaina 20-asteen paremmalle puolelle, eikä viikon säätilassa muutenkaan ollut valittamista. Vähintään 12 astetta taisi olla jokaisena päivänä ja ainoastaan Kutaisiin siirtymisen päivänä satoi.

Parit ruokakuvat. Harmi ettei niitä tullut otettua enempää. Tärkein asia georgialaisessa ruokapöydässä on, että syötävää on riittävästi. Yleensä tilataan listalta useampi annos ja niitä sitten jaetaan pöytäseurueen kesken (tai kuten Antti tekee, ahmii kaiken itse). Tuollaisen yläkulman setin taisi saada noin 6 euroon, mutta sain helposti 25 € kulumaan käydessäni ensimmäisenä Tbilisin iltana syömässä luomua josper-grillattua pihviä. Toki siinäkin oli alkukeitto ja parit viinilasit mukana.

Tämä oli ilman muuta elämäni paras matka tähän asti. Niin paljon uutta ja ihmeellistä, kaikki kommellukset eivät edes tulleet mieleen tätä kirjoittaessa. Tuonne on päästävä joskus uudestaan.

Pala Pugliaa

No jo on ollut hiljaista blogin puolella. Mitä tapahtuu? Ahdistus koko Euroopan näkemisestä yhden kevään aikana iski, enhän ole ehtinyt käydä vielä oikein missään. Asialle oli siis pikimmiten tehtävä jotain.

En ole ikinä erityisemmin rakastanut Italiaa, käynyt tai kokenut tarvetta käydä siellä, mutta koska pääsiäinen ja sitä seurannut koeviikko näyttivät melko tyhjiltä, kävin Georgian reissun jälkeen kääntymässä 29 tuntia Budapestissä. Menopaluu Kaakkois-Italian Bariin irtosi Wizzairilta aika tarkalleen 100 eurolla, joten eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Suunnitelma tälle 72 tunnin hyökkäykselle oli ajaa Italian kaakkoiskulmaan Santa Maria di Leucaan ja sen perusteella otin ekan majoituksen puolivälistä määränpäätä, toisen kohteesta ja kolmannen Barista. Loppuosa suunnitelmasta oli poimia tienviitoista kyliä ja kaupunkeja, jotka kuulostavat mielenkiintoisilta, ajaa auto parkkiin ytimen tuntumaan, käydä tunnin-kaksi pyörimässä ympäriinsä ja jatkaa matkaa seuraavaan kaupunkiin. Niitä kertyikin lopulta kahdeksan. Puglian alue (suomalaisittain yleensä Apulia) on enemmänkin paikallisten turistien suosiossa, Suomesta sinne meneminen vaatii ainakin yhden vaihtolennon verran vaivaa tai siirtymää Napolista tai Sisiliasta. Eikä tällä reissulla oikein muuta kuin italiaa kuulunutkaan…

Puglia kartta.png
Mutkat suoriksi laitettuna reitti näytti lopulta tuolta.

Alberobello

Tunnustetaan sen verran, että tämän olin etukäteen bongannut vierailtavien paikkojen listalle. Alberobello tunnetaan kalkkikivestä rakennetuista trullitaloistaan ja niitä täytyi päästä hetkeksi pällistelemään. Kierreltyäni tarpeeksi tuli hirmuinen nälkä, mutta tietenkin lounasaika oli päättynyt ja vähänkään auki näyttäneistä ravintoloista vastaus oli tyylikäs ”No pizza.” Asia vilpitön, lopulta löysin kahvilan, josta panini ja jäätelö naamariin ja ajo jatkui.

Brindisi

Seuraava kohde oli vajaan 100 000 asukkaan rantakaupunki Brindisi, jonka keskustan kiersin tunnissa ympäri. Ei suurempaa ihastusta tähän kaupunkiin.

brindisi
The Italian Sailor Monument, Brindisi. Olisi tuolla kai jotain muutakin ollut, jos olisi jaksanut etsiä.

Mesagne

Ensimmäisen yön majoituspaikaksi osui noin 30 000 asukkaan Mesagne. Sijainti oli noin 10 km Brindisistä itään, ja B&B-majoitus oli positiiviseksi yllätykseksi vanhan kaupungin sisällä. Pääsinpä myös italialaisen pizzan makuun, joskaan valinnanvaraa ravintoloissa ei täälläkään pääsiäispäivän iltana ollut. Pieni kierros muurien sisäpuolella ja ulkona, ja aamulla paremmassa valossa toiseen kertaan. Erittäin mukava kokemus. Italialaisten kielitaito alkoi tässä vaiheessa varmistua olemattomaksi, B&B:n pitäjä oli ensimmäinen, jolta kuulin kelvollista englantia. Hinta majoituksessa näin off-seasonina 40 € (sesonkina omistaja kertoi hinnan olevan tuplat) ja luonnollisesti olin ainoa yöpyjä.

Lecce

Toisen päivän aamu ja kohteena oli Brindisin kokoinen Lecce. Tämäkin kaupunki tunnetaan kymmenistä linnoistaan ja kirkoistaan, joista muutama tallennettiin filmille. Kaupunki oli ilmeisesti hakenut Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2019, ja siitä johtuen kaikki paikat olivat rempassa. Isot kyltit kertoivat että tämän ja tämän rakennuksen korjaukseen on laitettu niin ja niin monta EU-tukimiljoonaa kiinni. Ihan hirvitti, että tännekö nettomaksaja Suomen rahat katoavat? Jälkeenpäin luin, että kisan kulttuuripääkaupunkiudesta oli voittanut historiallinen, myöskin eteläitalialainen kaupunki, Matera. Mutta kiva nyt, että korjaavat sitten kuitenkin.

Santa Maria di Leuca

Sitten hieman pidempi ajomatka, jonka lopussa koitti noin +20°-asteinen aurinkoinen merenrantakohde Leuca. Paikka koostui suurimmaksi osaksi majakasta ja rantabulevardista, mutta ympäristössä riitti pällisteltävää kuitenkin neljäksi tunniksi. Jälleen nälkä oli valtava, mutta helpotuksen tarjosi onneksi rantabulevardin katukeittiön antimet.

Castrignano del Capo

Toisen yön majoitus oli 5 km rannasta pohjoiseen, Aivan Castrignano del Capon ytimessä. Mistään metropolista ei voida puhua, sillä yhteenlaskettuna Santa Maria di Leucan kanssa tuolla eli ehkä 5000 asukasta. Aamupalan nautin piazzan toisella puolella kahvilassa ja siitä kohti viimeistä kokonaista päivää.

Taranto

Tästääkän kohteesta ei ollut mitään tietoa etukäteen, mutta sinne vaan. Pienen kiertelyn jälkeen huomasin olevani italiaksi opastetulla 1,5h kierroksella Castello Aragonesessä, joka on kaupungin suurin linna. Nyt kävi näin. Tämä olikin kaupungin ainoa kohde, sillä iltapäivä eteni kovaa vauhtia ja halusin nähdä myös Barin meininkejä.

Bari

Viimeisen illan ja aamun vietin Barissa, joka on suunnilleen Tampereen kokoinen metropoli. Vanhan kaupungin voi kiertää mukavasti muuria pitkin ja kaupungista löytyy kulttuuria omista kv. elokuvafestivaaleista lähtien. Nuo pari parin tunnin rykäisyä kuitenkin itselle riittivät, onhan näitä kirkkoja ja linnoja nähty nyt kolmeen päivään ihan tarpeeksi. B&B-majoitus oli vajaat 10 km Barista sivussa, parisen kilometriä lentokentältä. Vaikka huone oli puoliksi maan alla, niin se ajoi taas asiansa 40 € yöhinnalla (ja etenkin kun kaupasta haki 1,99 €:n puglialaisen punaviinipullon ja nautti Saksan nöyryyttäessä Italiaa futismaaottelussa 4-1). Isäntä oli myös erittäin mukava vanhempi herra, ja aamiaisella pääsin jutustelemaan kaupungissa työmatkalla olleen myyntimiehen kanssa. Lämpöä oli jo aamukymmeneltä +20°C, mutta silti sitä täytyi kotia päin lähteä.

Vielä yleistä reissusta

Kulkupelinä toimi Avikselta hommattu vajaat 4000km ajettu Citroen C1, joka alkuun aiheutti pienen pettymyksen, sillä pitäisihän Italiassa nyt suhata Fiatilla. Auto kuitenkin palveli kelvollisesti kaiken 601 kilometriä. Italian liikenteen kaoottisuudesta kuulee kaikenlaista puhetta, mutta omat kokemukset eivät ole niinkään karmeat. Liikenteessä pysyy hyvin mukana, kun muistaa pitää nopeudet liikennevirran mukaisina, eli noin 1,5-2 kertaa ohjeistettua nopeusrajoitusta suurempana. Samalla tavalla, kuin edellisenä pääsiäisenä Bryssel-Normandia-autoilumatkalta, viralliset tulokset huippunopeuksista tulevat sitten aikanaan kohdemaan viranomaisilta postitse. Virheiden tekoa liikenteessä ei kannata pelätä, muut autoilijat kertovat sinulle kyllä, kun niitä teet. Itse väitän joutuneeni vain kerran torvensoiton ja käsienlevittelyn kohteeksi tällä reissulla. Syynä oli hieman oudohkot kiertoliittymäjärjestelyt, joissa hain astetta rohkeampaa ajolinjaa. Enpä niiden kaikkien logiikkaa ymärrä vieläkään. 1.0-litrainen ja 69 hevosvoimainen taistelukirppuni oli melko näppärä kaupungeissa puikkelehtiessa, ja myös yllättävän mukava pitkän matkan ajossa. Tarpeeksi kun saatiin alamäkeä autostradalla alle, niin pääsin ilmeisesti melko lähelle auton huippunopeutta mittarin näyttäessä 165km/h ja hammaspaikkojen samaan aikaan tippuessa syliin.

Toisesta mukana olleesta kännykästä löytyi offlineen ladattuna ilmainen maps.me -sovellus, joka opasti perille ilman isompia ongelmia. Enemmän kuitenkin katselin tienviittoja, ja ”centro”-kylttien avulla pääsi aina helposti keskustaan.

Pääsiäinen on Italiassa melko iso juhla, ja sen huomasi ruokaa etsiessään siitä, että juuri mikään kauppa tai ravintola ei ollut auki. Matkapäivistä kaksi oli pääsiäissunnuntai ja -maanantai, joten elin lähes nälänhädässä etsiessäni seuraavaa ateriaa. Onneksi turistikadut eivät kuitenkaan pettäneet, ja sieltä aina lopulta jotain löytyi.

Georgian reissun purku on vasta alkamassa, mutta siitä tulossa legendaa lähitulevaisuudessa niin tekstinä, kuvana kuin videonakin.