Budapestin Chinatown

Miksi jääkiekon MM-kisojen pitää olla samaan aikaan kaikkien tenttien kanssa?

suomi-unkari-jääkiekko

Keskiviikkona oli kauan odottamani jääkiekon MM-kisojen Suomi-Unkari-peli ja niin kuin kovin monta kertaa aiemmin, löysin itseni jo lähes kantapaikastani, Black Dog pubista. Varsinaisesta kiekkohuumasta ei voitu tällä kertaa puhua, sillä kuppilassa oli kaikki kolme asiakasta, minä ja kaksi Unkaria kannattavaa veljeä. Suomelle 3-0 päättyneen ottelun jälkeen kehuin unkarilaisille heidän olleen hyvä vastus ja toivovani, että heille ainakin yksi voitto kisoissa suotaisiin. Ja niinhän sitten lauantaina kävi, ensimmäistä kertaa 77 vuoteen MM-tasolla, kun Unkari voitti Valko-Venäjän. Taisivat muuten tuossa keskiviikon ottelussa paikan päällä Pietarissa olleet unkarilaiset olla suomalaisia äänekkäämpiä, eli se pieni fanijoukko on kyllä sitäkin innokkaampaa.


Tulipa tuossa iltana eräänä pohdittua, että kuinka moneen ihmiseen tällä reissulla olen päässyt tutustumaan. Sehän nyt oli ihan mahdotonta, mutta näiden ihmisten kotimaiden listaaminen oli jo hieman helpompaa:

Lähemmäs 30 maata siitä tuli, ja jokunen vielä varmasti unohtuikin: Alankomaat, Australia, Azerbaidžan, Belgia, Brasilia, Ecuador, Espanja, Georgia, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Liettua, Luxemburg, Kazakstan, Mongolia, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Taiwan, Tšekki, Unkari, USA, Valko-Venäjä, Venäjä. On aikas hauskaa, että samalla bussimatkalla voi ajautua keskustelemaan Astanan (Kazakstanin pääkaupunki) järjettömistä rakennushankkeista ja saada vinkit Kaakkois-Italian reissuun.


Olikohan  maanatai-iltapäivä, kun lähdin lenkkeilemään ja etsimään uusia paikkoja, jossa ei ole vielä tullut pyörittyä. Ja yksi tällainen mielenkiintoinen paikka löytyikin. Nimittäin Budapestin Chinatown, tai ehkä ennemminkin basaari, tai joku, miksi hehtaarien kokoista vanhaa tehdasaluetta nyt voi kutsua.

Olin joskus mennyt tuosta raitiovaunulla ohi ja luullut sitä isoksi kirpputoriksi. No olihan se vähän sitäkin. Kauppaa käytiin niin autonperästä, merikontteihin tehdyistä putiikeista, kuin vanhoihin teollisuusrakennuksiin tehdyissä liikkeistä. Tai eipä tuolla oikein ketään asiakkaita keskiviikkona klo 15.30 ollut. Myyjät tuijottivat apaaattisesti tiskiensä takaa tuulipukuista Anttia. Myynnissä oli hullu määrä vaatteita, kenkiä, keittiötarvikkeita ja elektroniikkaa. Fiilis oli vähän kuin koko ebay olisi tuotu eteeni. Useissa liikkeissä vaikutti olevan sama tuotevalikoima, samalla lailla kun tänä päivänä Tallinnan Merekeskuksessa tai aikoinaan Mustamäen torilla (äitee voi korjata, mutta väitän että käytiin siellä kun olin junnu). Siltanosturit ja tehdaspiiput olivat jäljellä muistuttamassa rapistuvan alueen edellisestä elämästä. Ei ollut rahapussia mukana, mutta enpä olisi mitään tuolta ostanutkaan. Äkkiä pakoon, ei jatkoon.


belga sörfesztivál

Lauantaina kävimme kämppiksen kanssa belgialaisten oluiden festareilla Bálnassa (edellisessä postauksessa kuva tästä rakennuksesta; Bálna tarkoittaa valasta ja siltä rakennus hieman ulkopuolelta näyttääkin). Noin 80 eri belgioluen kokemuksella olin tietysti ihan taivaissa, mutta pärjäsin silti reissun vain kolmella lasillisella. Maistelulasin ja tuon kolme annosta sisältävä lipun hinta oli 2800Ft (9 €), joka paikallisittain oli hieman yläkanttiin, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Törmättiin tapahtumassa pariin muuhun ecuadorilaiseen, joista toinen paljastui The Rasmus-faniksi. Bändi oli ollut kuulemma aikoinaan kovassa radiosoitossa ja suosiossa myös Latinalaisessa Amerikassa. Ja näköjään nyt toukokuun lopulla heillä näyttää olevan keikkoja Meksiko-Peru-Argentiina -akselilla. Itse tietenkin kehuskelin nähneeni bändin livenä Kangasalan Harjufestareilla vuonna 2003.


Otetaan vielä yksi mielenkiintoinen ja ehkä hieman yllättävä aihe tähän tarkasteluun: huumeet. Alkuun todettakoon, että henkilökohtaisesti minulle on se ja sama, mitä kukin sisäänsä vetää ja kannabis voi hyvinkin olla alkoholia harmittomampaa. Mutta ei tämä tieto saa silti minua sitä edes kokeilemaan. Joka tapauksessa olin hieman yllättynyt, että noin neljästä kaveripiiristä, joissa täällä olen enemmän liikkunut, kolmessa illanviettoon kuuluu silloin tällöin pilvenpoltto ja kahdessa on harrastettu kokaiinin nenään imemistä. Kun iltaa aloitellaan jonkun kämpillä pubissa istumisen sijaan, siitä yleensä jo tietää, että joku on käynyt kannabisostoksilla. Nämä kokkelia vedelleetkin vaikuttavat muuten aivan tavallisilta nuoria. Hyvänolontunnetta vaan täytyy hakea astetta nopeampaa kautta. Aika jännä, että en ole Suomessa osunut vastaaviin piireihin lähes koskaan, mutta täällä huimausaineet tuntuvat olevan osa normaalia illanviettoa. Mutta niin, kukin tyylillään. Ja äiteelle vielä sellaiset terveiset, ettei tähän liity jengikontakteja, väkivaltaa, rahanpesua, pankkiryöstöjä tai aseita, täällä vaan sattuu olemaan esim. 5 hollantilaisopiskelijaa, ja kannabis on Hollannissa laillista. Eli ei tarvitse tulla hakemaan poikaa vielä kotiin.

Mainokset

Kommunismia ja olutta

Koska olen tunnetusti erittäin suuri kommunismin ystävä, oli jo korkea aika vierailla paikassa, jonne Neuvostoliittoon viittaavat patsaat siirrettiin Budapestistä 1990-luvulla. Kohteena oli siis Memento park. Paikka sijaitsee Budapestin lounaiskulmassa, keskustasta puistoon pääsee metro+bussi-yhdistelmällä reilussa puolessa tunnissa ja opiskelijalle lippu oli kokonaista 1000Ft (3,2 €). Puistossa oli noin 40 patsasta ja lisäksi pienessä parakissa oli pieni näyttely, jossa oli enemmän selostettuna tapahtumia vuosien 1956 ja 1989 väliltä.


Memento parkista lähtiessäni samalla bussipysäkillä oli suomalaispariskunta. Menin lähemmäs kun en ollut aluksi aivan varma, oliko kieli suomea vai unkaria, se on oikeasti todella vaikeaa erottaa, vaikka samoja sanoja ei kielistä löydykään. Siinä uunona sitten kuuntelin pariskunnan  jutustelua siitä, kuinka olisi mukava muuttaa tänne, keskustelua julkisesta liikenteestä yms. tietenkään omaa suutani avaamatta. Myöhemmin samaan metrovaunuun ajautuessamme ja pariskunnan metrokarttaa ihmetellessä sitten täräytin reippaalla tampereella, että minnes matka.

Eikä tuo kerta ollut edes ensimmäinen kerta vastaavassa tilanteessa. Jollain tavalla tuo on hauskaa aluksi seurailla sivusta itsekseen naureskellen, kuinka se perhe Mynämäeltä on aivan hukassa lentokenttäbussissa, ja sitten jossain vaiheessa paljastaa itsensä (mutta ei siis sillä tavalla kuin itsensäpaljastaja…) ja antaa kasuaalisti reittineuvot ja ravintolasuositukset niin kuin olisin joku paikallinen. Viime viikolla tuli myös juteltua pitkät tovit lentokenttäbussissa ja metrossa ruotsalaispariskunnan kanssa, he kun olivat myös hieman epävarmojen suunnistustaitojen kanssa lomailemassa. Ei ole kyllä yhtään meikän tyylistä yleensä tällainen tuntemattomien ihmisten lähestyminen, kaikkea sitä. Olen järkeillyt sen jotenkin niin, että totta kai haluan antaa Budapestistä mahdollisimman hyvän kuvan ihmisille ja siksi laittaa näin oman korteni kekoon.


Torstaina kävimme 30 opiskelijan voimin vierailulla Unkarin suurimmalla panimolla, Dreherillä, joka tuottaa unkarilaisten juomasta 620 miljoonasta vuosittaisesta kusilager-litrasta noin 220 miljoonaa. Vertailun vuoksi Suomessa tuotettiin vuonna 2014 noin 400 milj. litraa olutta, eli tämän Budapestin tehtaan voi sanoa olevan aika massiivinen.

Opinto-ohjaajan liikkeelle laittaman huhun mukaan tehdaskierroksen jälkeen olisi vuorossa pieni maistatussessio. Itse kierros oli ihan mielenkiintoinen, aluksi pieni pakollinen tehtaan historiikkivideo ja sen jälkeen tutustuminen prosessin eri vaiheisiin ympäri valtavaa tehdasaluetta. Jouduimme lähtemään panimolta kuivin suin ja alahuuli väpättäen, sillä odotettua tarjoilua ei sitten lopulta ollutkaan. Kyllähän se klo 10.30 olisi jo maistunut. Mutta onpa noita Dreherin tuotteita jo noin kymmentä erilaista laatua tullut maistettua, eivätkä ne isoja hurraa-huutoja ole aiheuttaneet. Mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman paljon, se on täällä se juttu.

Dreher-olut
Lageria se on silti, vaikka tässä kuinka on tölkki uudellenbrändätty humalakävyllä ja limenvihreällä värillä ja väitetään sisällön olevan kovinkin vallankumouksellinen Calypso-humalan ansiosta.

Maltaan makuun päästiin kuitenkin onneksi viikonloppuna, kun Budan puolella Millenáris parkissa järjestettiin Beer, Burger, Barbecue Fesztivál. Ja eihän sitä ihmislapsi voi paljoa enempää toivoakaan ”festareilta”. Puistossa oli ehkäpä 30 katuruokakojua ja 40 olutkojua pääosin Unkarista ja Tšekistä. Käteinen ei liikkunut festareilla ollenkaan, vaan parilla kojulla sai ladata hellopay-nimiselle kortille rahaa, jolla sitten maksettiin ruoat ja juomat.

Lauantaina olimme liikkeellä Erasmus-porukalla, ja loppuillasta meitä taisi olla jo 10 hengen seurue. Oma tila nurmikolta haltuun, haalittiin siihen pari säkkituolia ja nautittiin lämpimästä illasta. Hintataso oli oluen osalta jossain 400/900Ft(2dl/5dl) ja burgereista sai maksaa noin 1500Ft (5 €). Lisäksi löytyi vaikkapa ribsejä, paikan päällä tehtyjä sipsejä ja rullapullaa (kürtőskalács). Sen verran oli hyvät tarjottavat, että löysin itseni sunnuntaina uudestaan samasta paikasta iltapalalta. Kesemmällä Budapest on kuulemma täynnä vastaavia tapahtumia, joten niitä innolla odotellessa.

beer&burger&barbecue
Ilta 2: rullapullaa ja banaaniolutta. Muut mielenkiintoisimmat bongaukset olivat punaherukkaolut ja kiiviolut.

Tulevana viikonloppuna lähden lieventämään matkakuumetta kolmeksi päiväksi Berliiniin, joka on itselle ennalta tuntematon kaupunki, niin kuin itse asiassa koko Saksa. Kaupungista löytyy kuitenkin tarvittaessa tampereenkielinen paikallisopas ja lisäksi taskussa on lippu Olympiastadionille lauantain jalkapallopeliin.