Timanttiliigaa Roomassa

Eijjumalauta, mummoilla on kävelykepit vaihtuneet selfiekeppeihin.

Blogin nimi on juuri vaihtumassa muotoon Euroopan kirkot ja muut uskonnolliset rakennukset.

Olen lyhyen elämäni aikana tehnyt kaksi matkaa katsomaan yleismurheilua ihan ulkomaille asti. Ensimmäinen taisi olla vuonna 2010, kun iskän kanssa olimme katsomassa Tukholman DN Galania eli Timanttiliigan kisoja ja heti perään 2013 olimme Oslossa Bislettin saman sarjan kisoja katsomassa. Niinpä tasaisen vauhdin taulukolla seuraava kertani oli koittava nyt 2016. Euroopassa oli ennen kotiutumistani tiedossa neljä Timanttikisaa, kaksi edellämainittua, sekä Birminghamin ja Rooman kisat. Uutta paikkaa tietenkin metsästykseen ja halvemmat lennot ratkaisivat kohteeksi Rooman.


Pistetään nyt parit kuvat Oslon reissulta 2013, kun koneelta löytyivät ja tässä on kelpo julkaisualusta.


Sitten nykypäivään. Mitään erityistä suhdetta ei minulla ikuiseen kaupunkiin ennalta ollut, ja jos jotain, niin ehkä jopa hieman negatiivisia tuntemuksia. Tämä mielikuva oli tullut suurista turistimassoista ja heitä koijaavista kauppiaista, taskuvarkaista ja muista huijareista. Ensimmäisen päivän kuljinkin vainoharhaisesti kädet taskuissa, koko ajan ote arvotavaroissa, mutta jo toisena päivänä uskoin, että kuukauden päivät kasvanut terroristipartani viestii, että minulla ei ole mitään varastettavaa, tai vaihtoehtoisesti tulen muiluttamaan ryövärit heti tuoreeltaan.

Tällä kertaa menin ensimmäistä kertaa Ryanairin siivin. Menopaluulento, joka sisälsi lentokenttäkuljetuksen Ciampinon kentältä kaupunkiin Terminin rautatieasemalle, oli ihan kelvossa 70 euron hinnassa. Myöskään piletti Stadio Olimpicolle ei ollut Pohjoismaiden kisojen hinnoissa, 5-30 € hintaluokasta (Tukholmassa ja Oslossa hinnat taisivat olla 70-80 €) valitsin budjettivaihtoehdon 5 € lipun pohjoiskaarteeseen. Majoitus oli aivan päärautatieasema Terminin vierestä, dormipeti perustason hostellista kolmelle yölle 70 €. On muuten jännä, kuinka Budapestiin tullessani kermaperseeni vaati aina hotellia ja siltä vähintään neljää tähteä, ja nyt metsästetään halvinta hostellia. Ettei vaan olisi rahat lopussa? Mutta niin, siinä nämä pakolliset statsit, jatketaan tapahtumiin.


Päivä 1:

Kisat olivat tiedossa heti torstaina, joten heti keskustaan saavuttuani suoritin nopean repun tyhjennyksen hostellilla, iskin pari pizzapalaa aseman vierestä naamariin ja kohti stadionia. Metro toimii Roomassa ihan kelvollisesti, 72h lippu julkisiin oli hinnaltaan 18 €, joten sellainen taskuun. Raivostuttavin asia julkisissa oli, kun etenkin Terminillä metroa odottavat ihmiset jäivät laiturille tullessaan niiden kahden holvikaarisisäänkäynnin tukkeeksi ja metron saapuessa änkesivät niihin kahteen keskimmäiseen vaunuun, joihin eivät sitten yllätyksekseen mahtuneetkaan. Kun massasta pääsi kiroillen lävitse, olivat metron ensimmäinen ja viimeinen vaunu aina lähes tyhjiä. Busseilla taasen ei oikein tainnut olla aikatauluja ja jos olisikin ollut, niin tuskimpa ne paikkaansa olisivat edes pitäneet. Niiden reittejä ei tullut edes katsottua etukäteen, joten tyylini oli etsiä pysäkkien linjalistoista asema johon halusin ja sen jälkeen pistää kädet ristiin ja herran huomaan, että sieltä joskus se bussi tulee.

Kisat läpi kuvina:

Kotiyleisön suursuosikki oli ½-partaa tavaramerkkinään pitävä korkeushyppääjä Gianmarco Tamberi. Miehellä tuntui koko ajan olevan show päällä, ja hyppääminen näytti olevan välillä sivuasia yleisön huudatuksen välissä. Meitä vanhoja koulukuntalaisia, itseäni ja Rädyn Seppoa, tuollainen helvetin melskaaminen ärsyttää suunnattomasti. Voittaisi edes maailmanmestaruuden ennen kuin alkaa kukkoilemaan. Italialainen yleisö oli oletuksiani paremmin mukana karkeloissa ja stadionilla kierrätettiin aaltoakin lähemmäs 10 kierrosta jossain vaiheessa. Illan kovimman tuloksen teki naisten 5000 metrillä Etiopian Almaz Ayana, joka juoksi vain noin 1,5 sekunnin päähän maailmanennätyksestä. Toinen kova laji oli miesten pituus, jossa 7 miestä pääsi yli 8 metrin, mielestäni tässä vaiheessa kautta aikas hyvin. Vielä yhteenvetona: erittäin hyvät kisat kelvollisella tulostasolla. Illalliseksi jälleen pari pizzapalaa.


Päivä 2:

Olennainen oli hoidettu alta pois ekana iltana, joten sitten oli aika siirtyä kunnon turistiksi pällistelemään mitä kaikkea Roomasta löytyy. Aamulla heittelin Google Mapsiin parit tähdet sellaisien nähtävyyksien kohtaan, joista joskus olin jotain kuullut ja sitten vaan kiertämään. Enpä tehnyt siis taaskaan nähtävyyksien katselusta liian vakavaa ja jätin tilaa soveltamiselle, ihmettelylle, päikkäreille hostellilla sekä tietty oluenjuonnille.

Eipä siinä, kierrosta eteenpäin, ja katsomaan onko muualla yhtä paljon porukkaa liikkeellä.

Tämä Vittario Emmanuelin muistelumerkin ympäristö oli kyllä siitä hyvä paikka, että kolme komeata kohdetta oli tuossa ihan vierekkäin.

Pienet tunnin päikkärit tämän kierroksen jälkeen. Hostellilla yhdellä dormikaverilla, 60-70-vuotiaalla argentiinalaismuorilla oli kauheasti asiaa, mutta valitettavasti ei oikein yhteistä kieltä löytynyt. Kroatialainen Adriana toimi parhaansa mukaan tulkkina, sillä osasi hieman espanjaa ja italiaa. Jaa niin, toki hänellekin muistin kehua Blanka Vlašićin olevan iskän suosikkiurhelija.

Illalliseksi otin pastaa jostain ravintolasta Terminin lähellä. Paikan nimi ei jäänyt mieleen, mutta eipä ruokakaan mitenkään historiankirjoihin jäänyt. Tärkein, eli näläntunteen siirtäminen kuitenkin onnistui, joten sikäli palveli. Ja palvelu toimi nopeasti, joten pienelle iltakävelylle oli vielä lähdettävä. Puhelimen S Healt -applikaatio väitti että 25km tuli tuona perjantaina käveltyä, mutta tuskin se ihan niin paljoa oli, vaikka jalat illalla aika kypsät olivatkin.

Tulipa muuten näin jälkikäteen katsottuna ihan järkyttävä määrä kohteita yhteen päivään. Lauantaina sitten vähän rauhallisemmin.


Päivä 3:

Päivän agendana oli tutustua vähän paremmin Vatikaaniin, ja jopa käydä sisällä Pietarinkirkossa jos hermot kestäisivät.

Päikkärit venähti pariin tuntiin, mutta mikäs siinä, olihan siinä jo parissa päivässä enemmän kuin tarpeeksi nähty.

Pari olusta matkaevääksi ja vielä illasta pyörimään kaupunkia. Jostain bongasin, että Valla Aurelian metroaseman vieressä olisi joku kukkula komeilla näköaloilla, mutta poluilla oli sen verran pimeää että päädyin vetäytymään suunnitelmasta. Ja etenkään kun mukaan ei sattunut pistoolia tai huumeita kauppatavaraksi. Niinpä päädyin vaan tallaamaan katuja ja fiilistelemään. Toimi ihan sekin.


Päivä 4:

Lentokentälle piti sunnuntaina suunnata puolen päivän aikaan, joten eipä siinä paljoa aikaa aamulla jäänyt. Pienet kiertelyt vielä ja metrolippu, jossa oli käyttöaikaa jäljellä viitisen tuntia, meni lahjoituksena jollekin vanhemmalle pariskunnalle.

Onneksi olkoon, jos jaksoit tänne asti postausta kahlata! Pienenä loppuyhteenvetona vielä, että Rooma oli huomattavasti ennakko-oletuksia parempi mesta. Toki olen yhä vieläkin enemmän Itä-Euroopan ystävä, mutta tämän toisen Italian reissun jälkeen siedän italialaisia jo huomattavasti paremmin. Ja ehkä seuraavalla reissulla auttaisi, jos osaisi kieltä vähän enemmän kuin ciao ja grazie. Niin, ja korttia en pistänyt Vatikaanista tulemaan, mutta äiteelle löytyy yllättäen jääkaappimagneetti.

Mainokset

Kesäkaupunki Budapest

On muuten sitten maailmankaikkeuden kuivimpia markkinointilauseita nämä: ”Hanko on oikea kesäkaupunki” ja ”Pälkäne puhkeaa kukkaan kesällä”. Mainitkaa yksikin suomalainen kylä tai kaupunki, mikä ei mielestänne olisi kesäkaupunki tai missä ei olisi enemmän elämää kesällä kuin talvella (pl. hiihtokeskukset).

Kyllähän sitä Tampereellakin tapahtumia riittää kesän jokaiselle päivälle, mutta aikas vähän niihin tulee valitettavasti otettua osaa. Täällä kuitenkin tapahtumat ovat olleet niin erilaisia ja isompia kuin Nääsvillessä, että näihinhän on melkein pakko koittaa ottaa osaa. Etenkin erilaisia ruoka- ja olutfestareita näyttää olevan lähes joka viikonlopulle, joten mikäs täällä lihoessa. Viime viikolla ehdin piipahtamaan parissa tapahtumassa. Pääosassa olivat vähemmän yllättäen urheilu sekä autot.

Keskiviikkona kylille saapui Gumball 3000-ralli, jonka pääajatuksena jokseenkin on, että rikkaat tai enimmäkseen nousukkaat hommaavat superauton ja ajavat sillä viikossa 3000 mailin reitin. Päivät kaasutellaan 250km/h pitkin valtateitä ja illalla saavutaan uuteen kaupunkiin ja pidetään bileet. Jossain siellä taustalla on myös ajatus hyväntekeväiyydestä, eli ihmiset voivat ostaa Gumball-tuotteita tai tehdä lahjoituksen tiimille ja näistä osa sitten pistetään hyväntekeväisyyteen. Se mikä yleisöä tässä viehättää, on tietenkin upeat autot ja julkkikset ajamassa niitä. Tänä vuonna matkaan Dublinista kohti Bukarestia lähti ainankin Ritari Ässä David Hasselhoff, ex-formulakuskit David Coulthard ja Jean Alesi sekä dj/tuottaja Afrojack. Näistä kaksi ensimmäistä ei ikinä päässyt Budapestiin asti, sillä muut bisnekset painoivat päälle sen verran, että he olivat mukana vain pari päivää. Mutta mitä siellä Pyhän Tapanin kirkolla sitten tapahtui, sen kertonee jälleen video. Batmobilin tyylisellä kulkineella liikkeella ollut Team Galag (alla Snapchat-koostevideolla kohdassa 0:29) heitteli paitoja yleisölle, niin sellaisenkin sain, kun päin näköä heittivät. Joku tiimi taisi pistää jakoon iPhonejakin, mutta enhän minä sellaisella olisi mitään edes tehnyt. Oli muuten niin järkyttävän monta Ferraria, Lamborghinia, McLarenia, Aston Martinia, Bentleytä ja muuta kulkuneuvoa siinä rivissä, ettei edes parin kuninkaallisen Rolls-Roycen saapuminen paikalle säväyttänyt kuten normaalisti olisi käynyt. Miinuksena sanottakoon, että autot oli tarroitettu niin vahvasti sponsoreiden logoilla, että osa menopelien upeudesta meni hukkaan. Mutta saivatpa sponssit vastinetta rahoillensa.


Lauantaina keksin, että illalla on Unkarin jalkapallocupin finaali, jossa pelaisi jo tänä vuonna 29:nnen liigamestaruuden voittanut Ferencváros ja Pohjois-Budapestin Újpest, jonka yhtä peliä olin myös käynyt aiemmin katsomassa. Näissä derbyissä on aina hyvin tunnetta mukana. Berliinin reissu osui juuri viimeisen liigaderbyn ajankohtaan, joten sekin saataisiin nyt korjattua. Lippuostosta tuli farssi, kun en ensin saanut nettiostoa menemään lävitse ja marssin stadionin lippuluukulle. Siellä vallan mukava lipunmyyjäkaiffari Matt kertoi, että liiton säännöistä (ehkä enemmänkin säädöstä) johtuen liput pystyy ostamaan vain netistä (lipunmyynti josta ei pysty ostamaan lippuja, ok). Hän kuitenkin tuli ulos tupakille avustamaan, kun aloin kännykällä lippuani ostamaan. Homma kaatui siihen, kun järjestelmä kysyikin tekemään vielä luottokortille  varmennuksen verkkopankkitunnuksilla, joita ei tietenkään ollut mukana. Siispä Mattilta saaduilla ohjeilla takaisin kämpille, jossa osto sitten onnistui. Huh mikä säätö. Oltiin vaihdettu numeroita, niin kiitin vielä neuvoista. Vastaus hymyilytti. Olen nimittäin jaksanut manata jokaiselle, joka vain vähänkin jaksaa kuunnella (myös Mattille), että Suomea ei tula näkemään futiksen EM-kisoissa minun elinaikanani. Mutta joo, fani kai sitten kuitenkin olin Mattin mielestä.

matt


Peliä odotellessa kävin hetken aikaa katsomassa Dunai Regattaa, joka oli enimmäkseen opiskelijoille suunnattu päivän mittainen urheilu- ja musiikkifestari Budan rannalla Gellertin kylpylältä etelään päin. Regatan hommasta teki soutu- ja melontakisat, jotka olivat paikallisten korkeakoulujen välillä. Oma kouluni BGE jäi valitettavasti dragon boat-kisassa finaalin viimeiseksi. Soutukisassa kirittäjiksi oli saatu legendaariset Cambridgen ja Oxfordin yliopistojen joukkueet, jotka ottivat kaksoisvoiton.

Bálna dunai regatta
Bálna (suom. valas), kaikenlaisille messuille ja tapahtumille tarkoitettu keskus tuossa tois puol jokkee. Vettä alkoi satamaan 10 sekuntia soutufinaalin jälkeen.

Újpestin fanit eivät pettäneet ja pitivät hyvän shown savuja, soihtuja ja paukkupommeja myöden, Suomessa tällainen ottelu olisi varmaan aika monesti jo keskeytetty. Fradin faneista ei taasen lähtenyt niin hyvin ääntä, sillä kaiketi osa ydinporukasta boikotoi yhä otteluita jalkapalloliiton keksimien huliganismia ehkäisevien sääntöjen vuoksi. Ferenváros vei kuitenkin ottelun ja juhli noin 22:tta Unkarin cupin voittoa. Tuosta taas snäppäilyt tapahtumista:

Miksi Budapest? +viikonlopun pyörimisiä

No halpaa kaljaa ja ihan lämmintä kai?

Otsikon kysymystä on ihan hyvä selvittää ennen kaikkea itselleen, aiemmin kun ei ole kunnolla tuotakaan tullut mietittyä. Alun laini on ollut yleisin vastaus siihen.

Koko prosessi alkoi joskus vuoden 2015 alussa kun eksyin sattumalta TAMKin vaihtoinfoon. Istuin sen tunnin setin läpi ja ajattelin, että ”ihan jees” -juttuja, mutta eipä ole meikää varten. Seuraava muistikuva aiheesta on itseni löytäminen läppärin edestä iltana, jolloin hakemusten deadline oli. Ja palautus luonnollisesti pari minuuttia myöhässä seuraavan päivän puolella.

Matkailua on tullut harjoitettua tähän mennessä vähemmissä määrin. Etelä- ja länsinaapurin lisäksi pientä pintaraapaisua on tehty Norjaan, Belgiaan ja viimeksi Tanskaan. Ja toki junnunpana kertaalleen koko perheen voimin Kanarialla ja Portugalissa (äitee on tainnut heittää sen Luis Figon pelipaidan jo pois…). Kielipää ei ole ollut vahvuusalueitani, se kun on ainoa oppiaine, jota varten koulussa olisi oikeasti tarvinnut ihan opiskellakin ajatuksen kanssa. Tässä sitä nyt sitten koitetaan paikkailla.

Maavalinta tuli toteutettua faktatiedon puuttuessa vahvoilla mutu-oletuksilla. Lähdin karsimaan alueita. Euroopan ulkopuolelle? Liian rohkeaa. Jos tilaan siivet medium-kastikkeella, niin siinähän on heittäytymistä jo riittävästi. Espanja, Italia, Välimeri? Ei pysty, liian sosiaalisia ja äänekkäitä ihmisiä. Muut pohjoismaat? Nehän on niin lähellä, että täytyy melkein joka sunnuntai käydä porukoilla syömässä tarjouslohta ja perunamuusia. Benelux, Britit, Alpit? Ehkä liian kallista, liian turvallista, liian helppoa. Saksa, Ranska? En ikinä näitä koulussa lukenut, josta itselleni katkeroituneena en varmasti mene. Venäjä, itäinen Eurooppa? нет, спасибо. Jos venäjän opinnot olisivat kunnolla lähteneet lentoon, niin возможно да. Onpa iso mies pirun nirso. Jäljelle jäi enää kourallinen maita. Mihin on helppo ja halpa päästä? Jaa Unkariin? Sinne siis.


Aivoissa on varmasti alitajuisesti liikkunut monia taustaprosesseja, ja hieman mietittyäni löytyykin yllättävän monta Unkari-linkkiä, jotka ovat ehkä jotenkin vaikuttaneet päätökseen. Porukat ovat käyneet Budapestissä kertaalleen ja mukavaksi kehuneet. Kummisetä on mukana Suomi-Unkari-seurassa. Valmentaja on ollut Budapestissä tiimiakatemialla valmentamassa. Ensimmäisen liiketalousvuoden kurssikaveri oli Unkarissa työharjoittelussa. Jostain sieltä se siis kumpusi.

 

 

2016-02-14 15.06.59
Keväisen raikkaan värikäs Budapest ja Spiritus Disc Golf Park. Oli pieni työvoitto jo pelkästään matkustaa tunti pelipaikoille kaupungin laidalle metro-raitiovaunu-bussi-yhdistelmällä. Ei ollut muuten ruuhkaksi asti muita heittäjiä. Taustalla on yksi Unkarin noin 50 jäähallista. Olisin mennyt katsomaan viikonloppuna jääkiekon olympialaisten esikarsintaa, mutta 12 500 henkeä vetävä Sportsarena oli loppuunmyyty Unkari-Puola-ottelussa. Huh.
2016-02-13 20.16.16
Muistatteko aikaa ennen älypuhelimia, kun otimme filmikameralla kuvia ravintola-annoksista ja kiersimme naapureiden ovilla näyttämässä niitä? Kuvassa gulassikeittoa ja ruokapöytänä Singer-ompelukoneen pöytä. Tapahtumapaikkana vuokraemännän suosittelema Cafe Csiga kivenheiton päässä kämpiltä. Alkukeitto, pääruokataimen, jälkiruokasuklaakakku ja paikallinen IPA alle 5000Ft eli sinne 15 euroon. Mukavan hipsteri tunnelma ja sopivasti välinpitämätön palvelu. Kannan forinttini tänne toistekin.

 

Koulujuttuja ja sporttia

Viime viikonloppuna tutkin ykkösmetron seutuja eli Andrássy út-bulevardia. Historiantunti tuli suoritettua Terrorin talossa (Terror Háza Múzeum, opiskelijoilta sisäänpääsy 1000Ft eli 3€, normaalihinta 2000Ft), joka esittelee hieman II. MS:n aikaisia ja jälkeisiä, ei ehkä niin mukavia, meininkejä Unkarista.

IMG_8975
Hősök tere eli Sankarien aukio Andrássy útin päässä. Viimesen päälle nätti iltavalaistuksessa.
IMG_8992
Euroopan suurimmaksi väittävät, 1,2 hehtaaria luistelukenttää Budapestin puistossa. Olisi siinä kenttämestari Heinoselle hetkeksi jäädytettävää.

Maanantaina alkoi koulu toden teolla. Noin viisi kurssia yhdeksästä valitusta vaihtui toiseen viime ja tällä viikolla, johtuen aikataulupäällekkäisyyksistä ja siitä, ettei kursseja järjestettykään. Viimeksi tänään odoteltiin puolisen tuntia projektijohtamisen ensimmäistä tuntia alkavaksi, kunnes marssimme opinto-ohjaajalle kuulemaan, että kurssia ei järjestetä, koska sille ei löydetty vetäjää.

Kevään aikana tulee treeniä esimerkiksi yritysrahoituksesta, HR-johtamisesta ja yrityksen tunnuslukujen tutkimisesta. Positiivinen yllätys on ollut tähän mennessä opetuksen laatu. Unkariinkin on levittynyt radikaaleja ajatuksia siitä, että tuntien ei tarvitse olla lehtorin vetämiä kalvosulkeisia, vaan kursseilla on luvattu paljon ryhmissä ratkaistavia case-tehtäviä, keskustelulla etenemistä, ja rohkaistu kertomaan esimerkkejä, miten asiat omassa maassa ovat. Englannin kielen taito on lehtoreilla myös varsin kelvolla tasolla, joten ajoittaisesta ymmärtämättömyydestänsä saa kiittää vain ja pelkästään itseään. Halpaa huvia olemme vaihtareiden kanssa saaneet luokkien etsimisestä, ja kukaan paikallinenkaan ei oikein tunnu osaavan neuvoa, missä omituisesti merkityt luokat sijaitsevat.

 

Porukat olivat jokunen vuosi sitten tuoneet Unkarin tuliaisina maan suurimman ja kauneimman joukkueen, Ferencvárosi Torna Clubin, t-paidan. Ja pakkohan tuota oli päästä kokeilemaan tositoimissa.

2016-02-08 22.45.44
Pelipäivä, juhlapäivä. Selfie tietenkin sen kunniaksi.

Keskiviikkoiltana oli vuorossa Unkarin cupin puolivälierä, jossa ”Frediä” vastaan asettui puolustava Unkarin liigan mestari Videoton. Lipun ostaminen otteluun oli tehty vähän helvetin vaikeaksi ilmeisesti huliganismin estämiseksi. Aluksi täytyi hankkia kannattajakortti, jota varten täytettiin lappuun periunkarilaiseen tapaan kaikki henkilötiedot äidin tyttönimeä myöden. Molemmista kämmenistä otettiin jonkinmoinen tunniste talteen ja lopuksi vielä kasvokuva. Kortille tuli hintaa 1000Ft eli 3€. Lipun sai ostaa tämän jälkeen. Tuohon peliin liput olivat hinnaltaan 1400Ft eli vajaat 5€. Stadionin porteista pääsi sisään syöttämällä laitteeseen samaan aikaan fanikortin ja oikean kämmenen.

2016-02-10 19.32.07-1
Hyvin aseteltu ja suorassa oleva pelitilannefoto.

Peliä katselimme puolalaisen vaihtarin ja yhden tuutorimme kanssa. Yleisöä oli paikalla ehkäpä 2000-3000, mutta siltikin tunnelma oli Groupama-arenalla hyvä. Yleisö elää peleissä tunteella mukana, ja tuomarille sekä vastustajille annetaan suorituksista välitöntä palautetta. Myös tuutorimme osoittautui samanlaiseksi huligaaniksi muiden katsojien kanssa, ja kuuntelimme puolalaisen kanssa hymynkare huulilla hänen tahdikkaita ”kurva”-huutojaan.

Itse pelin taso ei paljoa Kangasalan Voiton kolmosdivarin peleistä eronnut. Näimme siis paljon rikkeitä ja päämäärätöntä pallottelua vailla kunnon maalipaikkoja. Ensimmäisen puolikkaan lopulla Videotonin saatua pallon noin kolmatta kertaa keskikentän yli, tekivät he samalla pelin ainoan maalin. Tappiosta huolimatta uskon löytäväni itseni stadionilta kevään aikana uudestaan.

 

Jokunen päivä sitten kävin kävelemässä Tonavan keskellä sijaitsevalla Margitin saarella (Margitsziget). Sieltä löytyy esimerkiksi yleisurheilukenttä, kylpylä, uintikeskus, tenniskenttiä ja konserttilava. Siis lähes kaikki mitä ihminen tarvitsee.

2016-02-09 16.02.38
5,35km pinnoitettua juoksurataa saaren ympäri.

Tänään pistin lenkkarit jalkaan ja otin selvää, kuinka maksan ja juoksukunnon samanaikainen kehittäminen sopivat yhteen. Kierros saaren ympäri taittui aika tasan puoleen tuntiin, joten peruskuntoa on vielä onneksi ripaus jäljellä.

 

Viikonloppuna kävin kaimani Antin suosituksesta Marxim-nimisessä pub-ravintolassa Budan puolella. Pizzalistalta löytyi herkkuja, kuten vaikkapa ”Lumikki ja seitsemän proletaaria”, sekä ”Siperian unelma”. Iso Kozel, Ø 30cm pizza sekä nacholautanen tarjoiltuna erittäin jäykällä ja ilmeettömällä palvelulla maksoivat noin 2700Ft eli 8,5€. Jatkoon!

20160207_203747.jpg
Marximin sisustus noudattaa yksinkertaisen tyylikästä linjaa. Miinusta siitä, että miesten wc:n pisuaarin takana oleva televisio ei ollut päällä. En päässyt siis kusemaan siellä yleensä näytettävien puheiden päälle.

Sen sijaan suurin ravintolakusetus tähän asti pääsi syntymään toissailtana, kun nälkäisenä ja brittifutiksen toivossa marssin keskustassa Longford Irish Pubiin. Ei tullut katsottua raflan arvioita etukäteen ja sehän kostautui ihan välittömästi. Iso Kilkenny, kalaburgeri ja jälkkäriksi Baileys-kahvi. Maksutapahtumaa suorittaessani (noin 6000Ft eli 20€) ei voinut kun nauraa ääneen omalle tyhmyydelleen. Jo pelkän kahvin hinta oli kuitin mukaan rapeat 6€, sitähän ei tullut tilatessa kysyttyä… Joten pysytellän tuosta tulevaisuudessa kaukana.